Pääskysestä ei päivääkään

Vajaa viikko sitten kun nukuttelin pienintä päiväunille suomalaiseen tapaan vaunuihin pihalle, kuulin kesän. Talojen savupiippujen ympärillä lenteli tervapääskyjä. Uteliaisuus pani selvittämään, missä tervapääskyt talvehtivat, kun en aiemmin täällä ole kuullut niiden ääntä. Afrikan eteläosissa, palaavat toukokuussa Suomeen. Matkalla ovat siis!

Kesä yllätti myös sunnuntaina rannalla. Olimme menossa lasten kanssa merenrantaan kahlailemaan ja keräämään simpukoita, mutta rannassa, huvivenesataman ja aallonmurtajan välisellä pätkällä, oli jo täysi kesä meneillään. Ei siellä enää pelkästään kahlailtu! Turistikausi on siis alkanut, ja sen huomaa ensimmäisenä rannan täyttymisestä. Olimme kuitenkin - kerrankin - onnistuneet lähtemään matkaan kevyellä varustuksella, pieninkin liikenteessä pelkällä kantoliinalla, joten talviturkit jäivät vielä päällle. Isommille lapsille ehkä vain navasta ylöspäin!

Hei neiti, se hattu pidetään päässä!

Kesäkauden alkaessa operaatiomme talvi Espanjassa on vääjämättä lopuillaan, ja pikku hiljaa on ryhdyttävä suoriutumaan lähtöjärjestykseen. Kahden viikon päästä äitini lentää tänne, ja vappuaattona kanssamme takaisin Suomeen. On sanomattakin selvää, kuinka nopeasti viimeiset viikot menevät, mutta vielä ehtii kuitenkin. Muun muassa harrastaa. Maaliskuun alussa parin kadun päähän avattiin uusi kuntosali, joka tarjosi mm. zumbaa lapsille. Esikoinen ehti tanssia Gummi Bearin tahdissa kuukauden, mutta ilmeisesti lasten zumba ei salin mielestä käynnistynyt halutulla volyymilla, joten se lopetettiin. Zumban tilalle löytyi loppuajaksi baletin alkeisryhmä, kaksi kertaa viikossa, kävelymatkan päässä sekin.

Tanssikoulu Chassé on kaunis kuin karamelli. Seinät ovat liilaa, vaalenpunaista ja helmiäistä, ja pinkkiä pukuhuonetta kiertää tapettinauha, jossa poseeraa pieniä ballerinoja. Pikkuvelikin halusi nähdä missä sisko käy baletissa, ja huokaisi vaikuttuneena tanssikoulun kultakoristeisessa vessassa: "Täällä ne balettitanssijat käy vessassa, tämmösessä." Vaikka balettipyrähdys täällä jää lyhyeksi, puitteet ainakin ovat ehtineet täyttää kaikki pienen tytön unelmat.

Oma unelmani erilaisesta vanhempainvapaasta täyttyi täällä paremmin kuin osasin lainkaan odottaa. En ole pessimisti, mutta varauduin vaikeampaan. Että "ei se helppoa olisi, mutta kannattaa." Nyt sanon vain, että tosiaan kannatti! Perheen kasvettua asuminen oli katkolla joka tapauksessa, joten emme menettäneet tällä tempauksella mitään - edes merkittävästi rahaa - mutta saimme moninkertaisesti sellaista, mistä osan huomaa varmasti vasta ajan päästä, kun kokemus pikku hiljaa jäsentyy muistoiksi. Jää nähtäväksi, mitä lapset tästä ajasta muistavat.

Appiukko soittaa.

Espanjan kielen opiskelulle ei tässä reissussa ole ollut aikaa eikä voimia, mutta on ollut hauskaa huomata, miten näinkin pienellä altistuksella puolisuomalaisessa paikassa jokin on alkanut raksuttaa. Kun olen yksin, mieleen putkahtelee sanontoja ja lauseenpätkiä. Avainnippua kotiportilla selatessa mieli totesi: "Estoy en casa." Esikoista zumbasta hakiessa: "La bebe... es en casa... con su papa." Jälkeenpäin kysyin ecuadorilaiselta ystävältä, oliko mieleni tuottamissa lauseissa tolkkua, ja kuulema oli. Häntä nauratti. Loppuajalle tavoitteeni olkoon hetki, jona virun auringossa ja selaan paikallista naistenlehteä, ja ymmärrän edes jonkin pätkän!!

Pidempi oleskelu muualla koko perheen voimin on poikennut kaikista aiemmista matkoistani ja opiskeluihin liittyvistä yksinäisistä oleskeluista. Nyt tärkein oli mukana.

Los amigos

Olemme tavanneet kuluneen talven aikana paljon uusia ihmisiä. Suurin yhdistävä tekijä on ollut lasten päiväkerho, ja samoissa puitteissa toimiva perhekerho. Kavereita on tullut sekä lapsille että vanhemmille, ja sama elämäntilanne on tuonut ympärille nopeasti tuiki tarpeellisen arjen turvaverkon. Viesti miehelle viime viikolla: "Logistiikkaongelma, voitteko ottaa meidänkin muksun kerhosta, tulen puistosta hakemaan?" Ja toisin päin: "Lähtiskö teidän isommat lapset meidän lasten kanssa puistoon, voitais yhden aikaan tulla hakemaan?"

Ensimmäisinä viikkoina ennen kerhon alkua esikoinen oli sosiaalisessa mielessä riipaisevan pettynyt koko Espanjaan: "Ei täällä nää ketään eikä kukaan tuu meille leikkimään, täällä ollaan vaan koko ajan kotona!" Ja se piti kyllä paikkansa nimenomaan esikoisen kohdalla. Äitini ollessa täällä olimme juosseet hoitamassa asioita, mutta mukana oli aina ollut joko vauva tai rattaisiin tarvittaessa istutettava keskimmäinen, ei koskaan esikoinen, joka olisi joutunut itse kävelemään reissut, jotka olivat siinä vaiheessa pitkiä ja hikisiä. Asia korjattiin pian, ja Espanja alkoi nopeasti tuntua esikoisenkin mielestä takapihaa ja lähipuistoa suuremmalta.

Erityisen tärkeää lapsille on ollut saada leikkikavereita kotiin, ja päästä itse kavereiden luo leikkimään. Kun kerholaiset pääsivät vauhtiin kyläilyissä, alkoikin kerholaisten vanhemmilla olla suorastaan ruuhkaa lasten treffikalentereissa! Toinen suosikkijuttu ovat olleet yökyläilyt. Rohkean isosiskon seurana myös pikkuveli on ollut täällä ensimmäisiä kertoja kaverikylässä samanikäisen pikkuveljen yövieraana. Viime viikonloppuna kaverisisarukset olivat toista kertaa meillä. On hämmästyttävää, miten matematiikka heittää tässä asiassa häränpyllyä: on hetkellisesti vaivattomampaa hoitaa unille, tai no, peteihinsä, viisi tenavaa yökyläiltana, kuin omat kolme tavallisena arki-iltana. Kuusivuotiaista neideistä tulee täysin itseohjautuvia, suorastaan keskenäänsulkeutuvia, ja kolmevuotiaat pikkumiehetkin lappavat iltapalamurot suihinsa ilman mitään patisteluja, kun saavat höhötellä vieretysten keittiön baarijakkaroilla.

Lasten uusien kavereiden perheistä kaksi asuu vakituisesti Fuengirolassa. Useat tuntemamme lapsiperheet ovat täällä talven yli tai lukuvuoden; monien kerholaisten vanhemmat ovat opettajina suomalaisessa koulussa. Kerhossakin lähteminen ja uusien tuleminen on jatkuvaa, vaikka kerhoon otetaankin mielellään vähintään kolme kuukautta täällä oleskelevia. Myös kerhon harjoittelijat tulevat ja menevät, joten harva se viikko kerhossa on vietetty joko kerholaisen tai harjoittelijan läksiäisiä. Pidemmän päälle vaihtuvuus kävisi varmasti rankaksi, mutta näin rajallisella ajalla kerhokokemus on tehnyt lapsista nopeampia tutustujia. Ehkä vanhemmistakin?

-Sitku mennään takas Suomeen Suomen-kavereille tulee ilo mut Espanjan-kaverit saa surun. 
-Miltäs siusta itestäs tuntuu? 
-En oikeen tiiä.

Nähtävyyksiä osa 2

Delfiininäytös Selwo Marinassa, Benalmadenassa.

  

Lähellä lintupuistoa.

Loman ensimmäinen viikko meni vielä viileässä tuulessa, mutta toisella viikolla alkoi selvästi lämpimämpi jakso. Lämmön huomaa erityisesti öissä ja aamuissa; lämpöpumppua ei ole enää tarvittu. 

Jälkimmäisellä lomaviikolla nähtiin eri kokoonpanoissa Torremolinoksen krokotiilipuisto, Benalmadenan delfinaario ja lintupuisto, vietettiin aikaa Patteripuistossa, sekä mittailtiin pitkät matkat Fuengirolan rantaviivaa ja lämmöstä vilkastuneita katuja.

Kohti rantaa.

Mutta rankkaahan se lomakin on pidemmän päälle. Esikoinen kysyi taannoin: "Milloin ois taas semmosta että ois ruoka uunissa ja mentäis leikkipuistoon?" 

Huomenna.

Nähtävyyksiä

Henkilökohtainen matkaopas. Taustalla Mijas.

Äitikään ei ole aina töissä! Viime viikolla saimme vieraita Suomesta, ja kuluneessa puolessatoista viikossa olemme kiertäneet Aurinkorannikkoa laajemmin kuin viimeisten seitsemän kuukauden aikana yhteensä.

Jo on markkinat.

Heti viikon alussa suuntasimme Mijakseen, valkoiseen vuorikylään, joka sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä Fuengirolasta. Tai heti ja heti. Kymmenhenkisen seurueemme kävelymatka polveili Los Bolichesista keskustan kauppojen ja feria-alueen tiistaimarkkinoiden kautta linja-autoasemalle, mistä nousimme Mijaksen bussiin. Bussimatka Mijakseen oli elämys sinänsä. Nousu vuorenrinnettä ylös oli puuskuttavaa menoa bussillekin, ja huomasin miettiväni, miten kylän vakituiset asukkaat oikein hoitavat arkiset menonsa viistossa ja pengerretyssä maisemassa. Rattaita emme ottaneet siihen reissuun ollenkaan.

Mijaksen retkeä seuraavana päivänä juhlimme esikoisen 6-vuotissynttäreitä, ja seuraavana aamuna lähdimme metsästämään vuokra-autoja, joilla pääsisimme Nerjan tippukiviluolille. Ensimmäisellä suositellulla vuokraamolla oli sille päivälle jäljellä pelkkää ei oota, mutta toisesta tärppäsi. Hintakin oli kohtuullinen, 5-paikkaisen henkilöauton päivävuokra oli 50 euroa. Mutta kohtuullinen oli vauhtikin. Molempien kuskien reaktio käännyttäessä moottoritielle Malagan suuntaan oli ollut sama: "Mitä? Miten tää ei kulje?"
 

Oikeesti? Siis painan, kaasua!

Pikkuautoissa oli pikkuautojen moottorit, joiden kokoa ei ollut katsottu tarpeelliseksi merkitä auton perään. Pitkin rannikkoa kulkeva reitti oli kuitenkin kaunista katseltavaa ja vajaan sadan kilometrin matka meni rattoisasti. Tie kulki paikoin korkeammalla ja jatkuvasti etelässä siintävän meren horisontti ympäröi maisemaa panoraaman lailla. Perille oli helppo löytää, ja yhteisnavigointi menetelmällä "seuraa tuota hopeanväristä autoa" toimi hyvin. Takaisin tullessa navigaattorina toimivan puhelimen virta oli vähissä ja ajoimme säästösyistä puolivälissä roimasti harhaan...

Tippukiviluolasto oli huimaava kokemus. Tilan syvyyttä, vaikuttavuutta ja jylhyyttä ei voi tallentaa kameralla, mutta luolastoa ylläpitävän säätiön sivustolla on veikeä virtuaalikierros, jolla paikkaan voi tehdä jonkinlaisen kurkistuksen. Kuvista poiketen luolastossa oli hämärää ja yllättävän lämmintä. Lapsia luolastoon laskeutuminen jännitti, mutta jännitys unohtui, kun huomio kiinnittyi mystisiin maanalaisiin maisemiin. Toinen toisensa perään aukeavilla syvillä näkymillä oli kuvaavia nimiä: 'kulmahammassali', 'kummitussali', 'silta', 'linna', 'urut'. Olo maan uumenissa oli kuin hobitilla Morian kaivoksissa. Toisaalta näyttämösalin ylätasanteelta eteen ja alas aukeavan laajan hallin pohjalta puuttui vain batmobile!

Luolaston sisäänkäynti. Pieni talo, mutta käykääpä kellarissa!

Kolmas retkikohde samalla viikolla oli Benalmadenan perhospuisto. Perhospuiston päärakennus muistuttaa thaitemppeliä, ja yhdistyy sisällä laajaan kasvihuonetilaan. Vehreässä tilassa on perhosia Afrikan, Aasian ja Australian mantereilta, ja perhosten lisäksi puistossa elää vapaana trooppisia peippolintuja, komea iguaani ja pieni kenguru. Erityisen vaikuttava oli mielestäni seinä, johon oli koottu eri perhosten kotiloita. Perhosia kuoriutui kaiken aikaa. Seurailin kolmivuotiaan kanssa, kun englantilaisen koulun ryhmä sai havainnollisen oppitunnin kotiloseinällä. Perhostenhoitaja kävi ryhmän kanssa läpi perhosen elinkaaren, otti lopuksi yhden vastakuoriutuneen perhosen käteensä, ja lähetti sen lentoon.

Vastakuoriutunut Caligo memmon, 'pöllöperhonen'.

Äiti on töissä

Nyt kun suurin osa Espanjan ajasta on eletty, ja töidenkin osalta on jäljellä enemmän vapaata kuin töitä, uskallan vihdoin kertoa, miltä tuntui palata töihin vauvan ollessa nelikuinen. Ennalta ajateltuna kyseessä oli hyppy tuntemattomaan. Hakiessani lähetetyn yrittäjän todistusta ja arvioidessani käännöstöiden työtuloa eläkevakuutusta varten, en luvannut mitään edes itselleni. Kerrottakoon, että esikoisen imetysaikana unohdin kokonaan englannin kielen.

Esikoisen ollessa vähän alle kaksivuotias tein jonkin aikaa käännöstöitä päiväuni- ja ilta-aikaan, mutta toisen synnyttyä palasin töihin vasta kun molemmat aloittivat yhtä aikaa päivähoidossa. Esikoinen 4,5-vuotiaana ja nykyinen keskimmäinen himpun alle 2-vuotiaana. Silloin vuokrasin myös ensimmäistä kertaa itselleni työhuoneen kodin ulkopuolelta, ja kokeilin miltä tuntuu "lähteä töihin". Pitää jatkaa tuota työssäkäyntiä taas kun tilanne sallii, nyt on palattu taas, noh, pahimmillaan keittiönpöydän kulmalle.

Kieltämättä marraskuussa vanhempainvapaan siirtyessä miehelle mahanpohjassa oli muutama perhonen. Ettäkö töitä, oikeasti ja tositarkoituksella. Mitään muuta rahaa minun tililleni ei ollut tulossa! Onni oli, että sain aloittaa siitä mihin jäin äitiysloman alkaessa, samasta tv-sarjasta, tutuilla henkilöhahmoilla. Työaika rakentui kerhopäivien rytmiin. Isommat vietiin kerhoon ja minä ryhdyin töihin, mies ja vauva elivät vauvan rytmiä. Keskellä päivää pidettiin ruoka- ja imetystauko. Niin, miltä se tuntui? Työhön keskittyminen oli helppoa ja tuntui autuaalliselta omalta ajalta, mutta pelkkä fyysinen ikävä vauvaa kohtaan oli niin kova, että jo vähänkin keskittyneemmän työrupeaman jälkeen oli kiire sylittelemään vauvaa. En missään nimessä olisi voinut palata töihin yhtään makuuhuoneen nurkkaa kauemmas. Siis itseni takia, vauvalla ja miehellä ei ole ollut hätää keskenään.

Nyt kun tämän mallin työ- ja kotielämää on takana useampi kuukausi, ei enää ole niin väliä teenkö töitä juuri isompien kerhoaikana vai muulloin. Ainoa ongelma muuna aikana tekemisessä on, ettei aika sitten riitä yhteiseen tekemiseen. Esikoinen ehdotti minulle viime viikolla ammatinvaihtoa, "ettei kokoajan tarviis tehdä töitä". Ehdotusta edelsi kysymys "voiks aikuisena vaihtaa töitä?" Yritimme selittää, miten vähän oikeastaan teen töitä verrattuna miehen työrytmiin, siis normaaliin päivätyöhön, mutta se ei tainnut tuntua ymmärrettävältä. Poissa silmistä, poissa mielestä pätee siis tähän siinä suhteessa, ettei kotoa töihin lähtevää vanhempaa kaivata vielä muutamaan tuntiin, mutta näkyvillä töitä tekevän tunnin tai kahden työrupeama voi lapsesta tuntua loputtomalta. En silti usko kokemuksesta jäävän lapsiin pysyvää haittaa! Yhdessä vaiheessa suosittu leikki oli käännöstoimisto. Siinä leikissä istutaan tuolista tehdyn leikkityöpöydän ääressä ja naputellaan tarmokkaasti tuolin selkänojaa vasten asetellun kirjan sisäkantta - kannettavaa tietokonetta. Isosisko oli toimiston omistaja, pikkuveli oli harjoittelija. Harjoittelija käytti virkattua antennipipoa. Säännöllisin väliajoin täytyi siirtää värityskuvia pinosta toiseen.

Miehelle kokemus vanhempainvapaalle jäämisestä on konkreettisempi ero aiempaan, kuin minun sekalaiset työaikani. Kysyin parin kuukauden kohdalla, miltä koti-isänä oleminen on tuntunut, ja onko hän kaivannut työelämää. Mies vastasi ihmettelevänsä lähinnä miten pystyy enää palaamaan siihen.

Näin "salaa" voin kertoa, että on ollut mahtavaa huomata, miten päätoiminen koti-isyys on vienyt jo ennestään hyvin läsnäolevaa isää entistä lähemmäksi lapsia. Viimeisin esimerkki on jonkinasteinen vvv ("vauvan vessahätäviestintä") jos ilmiötä haluaa ihan nimellä kutsua. Mies kertoi, tai no, näytti yhtenä iltana käyttäneensä vauvan kakalla. Vessanpytyllä. Nyt siitä on viikko, eikä kakkavaippoja ole tuon käynnin jälkeen nähty - vauva on itsekin hoksannut, miten isompi hätä onkin mukavampi hoitaa pytyn reunalta. Koti-isä onnistui siis eliminoimaan kakkavaipat seitsemän kuukauden kohdalla. Jään odottamaan, milloin esikoinen alkaa hoitaa ruoanlaiton!

Junior manager

Aidan takaa

Kulunut viikko oli päiväkerhon talvilomaviikko, ja siinähän se meni toipilaiden kanssa seiniä pystyssä pidellessä. Yksi sana. Flunssa. Tietäähän sen mitä se on, kun lasten kanssa yksi toisensa jälkeen sairastutaan. Normaalille arjen sujuvuudelle saa heittää hyvästit viikoiksi. Pahiten sairastui vauva, jolle nousi ensimmäistä kertaa kuumetta. Tukkoisuus ja yskä saivat aikaan myös oksentelua. Koska nieleminen oli kurkkukivun takia hankalaa, huoli oli kova riittävästä nesteensaannista. Parasetamoli kuitenkin auttoi, ja sen vaikutuksen aikana juominenkin onnistui, joten taudista selvittiin kotikonstein. Vauvan ruokahalu palailee pikkuhiljaa, mutta yksi asia muuttui pysyvästi: imetys on nyt vaihtunut kokonaan pullo- ja soseruokailuun. Kahden aikaisemman pitkän imetyksen jälkeen tämä on uusi tilanne. Vanhemmille.

Erilaisia ulkoisia tulehduksia täällä tuntuu saavan helpommin. Olen itse tänä aikana sairastanut tulehdusta varpaanvälissä, keskimmäiselle leimahti jokin aika sitten hiusrajaan rykelmä vesikelloja herpesviruksen aikaansaamana, ja kun esikoista tökkäsi tikku kantapäähän, siihen nousi nopeasti märkivä paise, josta nousi punainen juova jalan sisäsyrjää myöten nilkkaa kohti. Antibiootit ja paikallishoitoa. Reitti Xanitiin ja sieltä apteekin kautta kotiin on tullut tutuksi.

Kalaa! Terassilasien takana huokuu helmikuun koleus.

Kylmin aika taitaa vihdoin olla takana. Lämpömittaria en ole tarkkaillut, mutta helmikuun alkupuolen koleat ja nihkeät kelit näkyivät heti asunnon sähkölaskussa. Onneksi oli kuitenkin mahdollisuus lämmittää. Sadepäiviä oli muutamia, ja lapset saivat pukea sadevaatteet ja mennä lätäkköleikkeihin laattapihalle. Kivaa!!

Tällä viikolla aurinko alkoi taas osua takapihallekin naapurin korkeaksi kasvaneen tuija-aidan yli (no pun intended), ja melkein kaksi kuukautta tyhjillään ollut takapiha kutsuu taas oleilemaan. Tilasin nettikaupasta aikuisikäni ensimmäiset bikinit! Onneksi on se aita.

Asiainhoitoa

Pikkuneiti 6 kk. Ei vielä eteenpäin, mutta ylös ja taaksepäin!

Käytin vauvan eilen Xanitin lastenlääkärillä puolivuotistarkastuksessa, jossa annettiin myös viimeiset tälle ajalle osuvat rokotukset. Olipa helpotus, itselle siis. Jälkeenpäin huomaan että olin aikalailla stressannut vauvan rokoteohjelman toteuttamista. Suomessa olimme saaneet neuvolasta väärää tietoa, tai sanotaan, erilaisia ja aika ylimalkaisia neuvoja asian hoitamiseksi. Loppujen lopuksi päädyimme yksityiselle puolelle ostamaan Suomen rokoteohjelman mukaiset piikit.

Muutama viikko sitten meillä kävi kotona puheterapeutti. Taas yksi esimerkki kotiin tulevista palveluista! Kotikäynnin lisäksi tämä suomalainen terapeutti oli kuulostellut kolmevuotiasta myös kerhossa. Loppusyksystä nimittäin huomasimme, että kolmevuotias oli alkanut änkyttää. Se alkoi innostuksen yhteydessä ja päällepuhumisena, ikään kuin puheenvuoron ottamisena moneen kertaan, kunnes joulun alla laitettiin ke-ke-kenkiä jalkaan ja etsittiin p-p-po-po-po-possua. Vaikeimmissa jumituksissa tankattu sana tuli vasta kuiskaamalla. Sitten tuli kerhon joulutauko, ja olimme kolme viikkoa kotona. Änkytys loppui, eikä alkanut enää uudelleen. Puheterapeutin vieraillessa ongelmaa ei enää ollut, mutta saimme tuhdin tietopaketin puheenoppimisesta ja änkytyksestä. Ilmiö oli kuulema 2-3-vuotiaille, erityisesti pojille, tyypillinen. Mielessä on enemmän sanottavaa, kuin suu ehtii muodostaa, kun suun motoriikka on vielä keskeneräistä. Kuiskaaminen, jonka poika oli itse keksinyt, on niin ikään käytetty apukeino, kun taas toisia voi auttaa sanojen laulaminen.

Kolmas hoidettava asia on ollut pian kuusi vuotta täyttävän esikoisen eskaripaikan hakeminen. Vaikeampaa kuin luulisi! Asia käynnisti nimittäin pohdinnan, missä ylipäätään olemme ensi syksynä. Meillähän ei tällä hetkellä ole Suomessa asuntoa ollenkaan. Ja teoriassa olisi mahdollista jopa jatkaa miehen hoitovapaata täällä. Aurinkorannikon suomalaisen koulun eskariope on "hirveen ihana, on kuin enkeli ois pudonnu taivaasta" ylisti puheterapeuttikin, jonka kaksi lasta käyvät suomalaista koulua. Yksi esikoisen parhaista kerhokavereista siirtyi jo tammikuussa tuon enkelin eskariin, ja toinen aloittaa siellä syksyllä. Samaan aikaan saimme Suomesta viestiä lasten päiväkodilta, että he siellä varailevat meille jo kolmattakin paikkaa jos vain tarvitaan, ja mitenkäs se isoimman eskarihakemus. No, aikamme näitä pohdittuamme lopputulos oli se, että ostimme paluuliput vuokrasopimuksen viimeiselle päivälle huhtikuun loppuun, ja haimme kuusivuotiaalle eskaripaikkaa nykyisen, joskin väliaikaisen osoitteen mukaan Suomessa, ettei jää kokonaan ilman. Toukokuu sitten näyttää, mistä uusi koti Suomessa löytyy.

Fuengirolassa vakituisesti asuva suomalais-ecuadorilainen ystäväperhe, johon olemme tutustuneet lasten kerhokaveruuden kautta, oli kovasti kannustanut meitä toisenkin talven viettämiseen täällä. He saavat nyt huhtikuun lopussa uuden kodinkoneen, kuivausrummun. Perheen äidin huokaistessa "emmä haluu kuivia pyykkejä, mä haluun teidät", tajusin yhtäkkiä miten iso pala omaakin sydäntäni jää tänne.

Hyvää ja tavallista

Samisvaatteista ja supinoista, rantahiekasta ja simpukoista...

Niistä oli pienten tyttöjen viikko tehty! 

Vieraamme olivat siis viisivuotiaan paras ystävä äitinsä kanssa. Ystävien tuloa edeltävä ilta oli erityisen kylmä ja tuulinen, ja huomasin ihmetteleväni leikkipuistossa, miksen ollut pukenut lapsille sormikkaita ja pipoja. Hössötin tulijoita ottamaan mukaan yhtä jos toista lämmikettä. Seuraava päivä koitti kuitenkin aurinkoisena, ja viikon varrella käveltiin jo paljain jaloin rantahiekassa, joten voin edelleen vain ihmetellä lämpötilan ja etenkin sään tunnun vaihtelua vuorokauden aikana.

 

Noin muuten meille kuuluu hyvää ja tavallista. Oleskelu täällä on ehtinyt jo yli puolivälin, ja se pistää miettimään, onko jotakin erityistä, mitä haluamme vielä nähdä ja kokea. Viikot kun vierähtävät nopeasti, ja arki lasten kanssa soljuu omalla painollaan ilman sen kummempia suunnitelmiakin. Aika tuntuu karkaavan käsistä! Teimme mieleentulevista seikoista listan, mutta sitä ei ole tarkoitus "suorittaa", lähinnä vain pitää mielessä, jos jossakin kohtaa kaipaa tekemisen tai menemisen kohdetta.

Sen verran lopunalku on mielessä, että eilen kävimme Malagan Ikeassa ostamassa korvaavia kapineita kaiken rikkomamme tilalle. Kivilattiat ja lasitavara pienissä ja isommissakin käsissä tarkoittaa takuuvarmoja sirpaleita, joten juomalaseja ostimme lisää jo toistamiseen. Lautasiakin on lattialta lakaistu. Hankintalistalla oli myös lasinen kupuvalaisin, joka helähti rikki jo tulopäivänä kun siirsimme pöytää huoneesta toiseen, sekä kaulin, joka vahingossa homehtui kuivauskaappiin. Sama kohtalo oli myös mukana olleella Panadol-ruiskulla, joten nyt lääkettä annostellaan tarvittaessa lusikalla.

Sairasteltukin on. Yskää, yskää, yskää, ja kun se loppui, taas huomattiin, että jonkun nenä vuotaa. Ihan joka lääkärireissuun ei ole tarvinnut lähteä keskustan Xanitiin, vaan olemme kääntyneet lähimmän "kylälääkärin" puoleen. Lupsakka oululaismies pitää vastaanottoaan Pacosin apteekin vieressä, ja on antanut reseptit ja hoito-ohjeet yhteen jos toiseenkin vaivaan. Vauvan sairastaessa sitkeää yskää ja rohinaa testasimme myös lehdessä mainostetun kotilääkäripalvelun, ja sehän toimi niin hyvin, että toivoisin vastaavaa Suomeenkin. Perjantaina puoli tuntia puhelinsoitosta soi porttipuhelin, ja pian medico jo asteli pihakäytävää pitkin. Laskutus suoraan matkavakuutuksesta, ja kontrollikäynti maanantaille. Gracias!

Vieraita odotellessa

Saimme joululahjaksi levyn, tässä siltä yksi biisi. Omistettu kaikille jotka ovat viime aikoina varailleet lentolippuja Malagaan!

Kuuntele

Tietäjiä ja taskuvarkaita

Edit: Olin kirjoitellut tämän Malagan-reissun vähemmän mukavan kokemuksen muistiin puhelimella, mutta se olikin jo näköjään karannut näkyville. No, näin kävi, kun matkasimme loppiaista edeltävänä päivänä Malagaan katsomaan jouluvaloja, tietäjien telttaa ja, niin, ihmisvilinää, missä tämäkin sitten tapahtui. Seuraavana päivänä seurasimme tietäjien kulkuetta Fuengirolassa ja kas, maasta löytyi samanpituinen, samankokoinen... punainen neilikka.

Päivään mahtui myös yksi korpeava kokemus. Jouduimme ensimmäistä kertaa taskuvarkaan uhriksi. Tyypilliseen tapaan huomasimme asian vasta kun homma oli ohi ja tekijä tiessään. Ensin se vaikutti keräykseltä. Normaalin oloinen, siististi pukeutunut, freesi kolme-neljäkymppinen nainen tuli kuin kampanjoivan oloisesti vastaan käsissään punaisia neilikoita ja yksi sentin kolikko. Minulle neilikka käteen ja miehelle rintapieleen ja taukoamatonta pulputusta "juhlaviikosta", kolikossa näkyvän kirkon "vuosipäivästä", ja pyysi niin ikään sentin kolikkoa. Jaahas, katsotaas... hetkessä nainenkin oli miehen lompakolla "katsomassa", 20-senttinen ei kelpaa, kahden euron kolikko hyvä, kiitos! Siis mitä juuri kävi? Eikös se sentti... Äähh, "antakaa olla" nainen viittilöi ja jo suorastaan tanssahtelee eteenpäin ihan kuten meitä vastaan tullessaan. Jatkamme muutaman askelen ja miehelle tulee tunne että tarkistaa vielä lompakon setelipuolen. Tyhjähän se on.

Mystinen tietäjien teltta Malagan keskusaukiolla.

Jännitys on käsinkosketeltavaa.

Hiilisäkkejä tuhmien lasten kenkiin loppiaisaamulle.
Sisältö on hiilen näköistä karkkia.

Karkkia sataa Fuengirolan loppiaiskulkueesta!
Aihe oli Disney-elokuvat.

Apinoiden kuningas ja pienet viidankon eläimet.

Karkkisaalis alkaa olla koossa.

Arvonta on päättynyt!

Hyvää alkanutta vuotta! Olin itse kuumeessa ja nukuin vuoden vaihtumisen yli, mutta aamulla teimme arvontalipukkeet ja sekoitimme niitä huolella toisen onnettaren lippalakissa. Virallisen valvojan tarkkaillessa toimitusta toinen onnettarista nosti lakista yhden lipukkeen ja voittajaksi paljastui...

Riikka Taipalsaarelta!

Onnea ja terveisiä voittajalle!!