Syksyn merkkejä

Ilmassa alkaa täälläkin olla syksyn tuntua. Yöt ovat viileämpiä ja vaikka päivälämpötila nousee yhä pitkälle yli kahdenkymmenen, ilma tuoksuu syksyltä. Ei omenoilta ja märiltä lehdiltä, mutta paahtuneelta ja kuivahtaneelta.

Kävimme tänään tiettävästi viimeistä kertaa uima-altaalla. Nyt sitten. Lähin allashan meni kiinni jo kesäkauden loputtua syyskuun lopussa, mutta taloyhtiön toinen allas jatkoi asukkaiden pyynnöstä aukioloa koko lokakuun ajan. Altaita ei ole lämmitetty, emmekä pilvisempinä päivinä ole käyneet edes kokeilemassa, kuinka kylmäksi vesi on yön aikana viilentynyt. Tänään, kun aurinko paistoi täydeltä terältä ja allasvesi tuntui järvilämpöiseltä, kävimme kaikki vauvaa lukuunottamatta pulahtamassa. Lapset ovat tänä aikana tulleet huomattavasti rohkeammiksi vedessä. Viisivuotias ei vielä osaa uida, mutta pitkät liu'ut ja muutamat uintivedot näyttävät jo lupaavilta. Kolmevuotias on viihtynyt vedessä kainaloiden alle laitettavan uintipötkylän kanssa, ja etenee varmalla vesijuoksumaisella tyylillä. Molemmat hyppäävät pötkylöineen uppeluksiin veteen altaan reunalta ja pulpahtavat pintaan kuin korkit. Haikeina jätimme hyvästit uima-altaalle, se ei todennäköisesti ehdi enää aueta keväällä ennen lähtöämme.

Ilmeisesti yksi "syksyn merkki" täällä on halloweenin lähestyminen. Lähin kaikenlaista sekatavaraa ja krääsää myyvä nk. kiinakauppa on jo aikaa sitten täyttynyt halloweentarvikkeista ja sitä on lähes mahdotonta ohittaa antamatta lasten hypistellä ulkorekeissä roikkuvia kauhupukuja. Valikoima on laajin näkemäni: erilaisia noitia, vampyyrejä, zombeja, mitä lie valkopukuisia uhrineitoja, piruja, Frankensteinin hirviöitä, erilaisia kurpitsa-asuja ja kurpitsaprinsessoja, lääkäritakkeja sekä kokonainen verentahrima leikkaussalitiimi - puvut koko perheelle? Emme ole koskaan aiemmin juhlineet halloweenia, mutta espanjalainen panostus tähän juhlaan näyttää olevan sillä tasolla, että ehkä nyt on aika osallistua, ainakin lasten pukeutumisen ja kurpitsalyhdyn verran. Pari noitaa ainakin askartelimme kuluneella viikolla, 5-vuotiaan aloitteesta.

Kyöpelinvuorelta vai mistä lie Mijaksen kukkulalta?

Muutaman viileämmän ja sateisemman päivän aikana törmäsimme yhteen vauvaperheen jykevään maamerkkiin. Pyykkivuoreen. Telineille takapihalle ja parvekkeelle ripustetut pyykit eivät ottaneet kuivuakseen, ja kun ensimmäinen teline levitettiin olohuoneeseen, saattoi vain kuvitella miten nihkeä talvi olisi tiedossa jos niitä olisi siinä kolme rinnakkain lähes jatkuvasti. Jo samana iltana soi porttipuhelin ja ovesta kannettiin kuivausrumpu. Mies ja miehen veli löysivät sopivan koneen espanjalaiselta nettikirppikseltä ja hoitivat kaupat tekstiviestitse Google-kääntäjän avustuksella. Tervetuloa, syksy!

Kuiva jokiuoma odottaa syksyn sadevesiä.

Maisemia

Olen viime päivinä metsästänyt vauvalle Manduca-kantoreppua. Aiemmin meillä käytettyä kantoliinaakin on kokeiltu, mutta tämä maailmantarkkailija ei yksinkertaisesti tyydy painamaan päätään kantajaa vasten, vaan haluaa nähdä ympärilleen. En uskoisi tätä "mahdottomuutta", ellen olisi jo kantanut kahta liinassa. Tiedän miltä tuntuu, kun vauva nauttii olostaan liinassa, ja ero tähän kuikuilijaan on ilmeinen.

Manduca tuntuu säilyttävän hyvin myyntiarvonsa, tai ainakin pyyntiarvon. Löysin suomalaiselta nettikirppikseltä suhteellisen edullisen käytetyn mutta hyväkuntoisen Manduca-repun, joka sijaitsi Pohjois-Karjalassa. Myyjä vain ei ollut halukas postittamaan reppua ulkomaille, joten päädyin sittenkin tilaamaan uuden espanjalaisesta nettikaupasta. Hinta olikin parikymmentä euroa suomalaiskauppojen hintoja alempi, ja toimitus luvattiin ilman kuluja. Tämä oli ensimmäinen kerta kun NIE-numeroa kysyttiin, ja kirjoitin sen tärkeänä kirjautumiskaavakkeeseen. Nyt vain odotellaan lähetystä saapuvaksi ja toivotaan että kyyti kelpaa pikkuneidille. Reppu selässä tai rinnuksessa suuntaamme ensimmäisenä ainakin tänne:

Näkymä asunnon läheiseltä näköalatasanteelta.

Sama paikka illan pimennyttyä.

Arjen ihmeitä

Suora lapsiperhearkeen sukeltaminen vieraassa maassa on heittänyt eteen "ihmeen" jos toisenkin. Voisin listata muutaman ensimmäisenä mieleentulevan.

Hajustetut päivittäistarvikkeet. Talouspaperi tuoksuu sitruunalta, wc-paperi pesupulverimaisen "raikkaalta", roskapussit samalta "raikkaalta", tai ruusulta tai purukumilta. Että vaihtoehtojakin on. Ostin vauvalle "hajustamattomia" kosteuspyyhkeitä, mutta niissäkin on makea, kosteusvoidemainen tuoksu.

Jätteen kertyminen. Suurin syy tähän on ylipakatut tuotteet: banaaniniput myydään valmiiksi pussitettuina, leipäpussin sisällä leipiä ympäröi vielä toinen pussi, ja pakkauskoot ovat ylipäänsä niin pieniä, että jätettä kertyy jo siksi, että leikkele-, juusto- ja säilykepakkauksia joutuu ostamaan useamman kerralla. Lisäksi jätettä kertyy vesi-, maito- ja muista pulloista, joita ei kierrätetä pullonpalautuksen avulla, vaan rutistamalla ja (toivon mukaan sentään) käyttämällä uusiomuoviksi.

Ota karkki. Kumpi painaa enemmän, sisältö vai pakkaus? Hyllyyn jäivät.

Ota banaani. Ota koko pussi.

Päivärytmin muutos. Tämä on tapahtunut kuin huomaamatta. Emme vain "ehdi" omaan totuttuun päivärytmiin, tai jos panostamme siihen, emme ehdi mihinkään muuhun. Ruoka-ajat ovat siis liukuneet myöhäisemmiksi kuin itsestään. Varsinkin kerhopäivien ruokarytmi aiheutti aluksi päänvaivaa. Kerhoaika on yhdeksästä kahteen, ja kerhossa syödään eväät. Eväsruokailu on kuitenkin melko vähäinen noinkin pitkälle kerhoajalle, joten kerholta kotiin tultaessa maistuu lämmin ruoka puoli kolmen maissa, mikä onkin ihan tavallinen paikallinen lounasaika, siinä siestan alkajaisiksi. Myös ravintolat täyttyvät silloin. Kerhopäivinä ateriarytmi on jatkunut välipalalla viiden maissa ja joko toisella lämpimällä ruoalla tai runsaalla iltapalalla kahdeksan kieppeillä. Läheisessä leikkipuistossa on vilkkainta iltaseitsemän maissa, illan viilennyttyä.

Siesta. Häh, kauppa on kiinni! On se, kahdesta viiteen. Ai et vettä käynyt ostamassa? Ole ilman sitten. Noin muuten siestalla ei ole suurta merkitystä arjessamme, kumpikaan kun ei tee töitä paikallisen toimistoajan puitteissa. Alkupäivinä kun oli paljon hoidettavia asioita mietimme tosissamme, mihin aikaan niitä on tarkoitus lähteä hoitamaan.

Suhtautuminen lapsiin. "Tuo täti koski muhun!" "Tuo setä ei koskenu." Täti oli espanjalainen, setä suomalainen, ja kuljimme alikulkusillan kapeimmassa kohdassa. Espanjalainen ohikulkija hymyilee lapselle, sanoo muutaman sanan, silittää päätä, hipaisee olkapäätä, kutittaa polvesta. Lapsia tämä ei tunnu haittaavan, ennemminkin aika pian ihmetystä alkoi herättää se, miksi joku aikuinen ei huomioi millään tavalla. No, se on suomalainen... ja meitähän täällä riittää. Alla tiedotus bussin ikkunassa kolmannella kotimai- tai siis paikallisella.

Ihmettely jatkuu.

Que bonita!

Niin se aika rientää. Äitiysloma vaihtuu perjantaina vanhempainvapaaksi, ja vauvalle on ensi viikolle varattu aika kolmikuisen "neuvolaan", eli lastenlääkärin vastaanotolle Xanitiin. Rokotukset eivät todennäköisesti kuulu vakuutuksen piiriin, mutta iloinen yllätys oli, että saimme valita rokotetaanko vauvaa paikallisen vai suomalaisen rokoteohjelman mukaan. Koska joka tapauksessa palaamme keväällä Suomen ohjelmaan, on tietysti järkevää mennä sen mukaan. Kaikki rokotteet ovat saatavilla sairaalan  lääkevarastossa, yllättäen myös jo Suomessa aloitettu rota, joka ei täällä kuulu yleiseen rokoteohjelmaan. Meningokokkirokote puolestaan jonka olimme ajatelleet jättää pois, jää nyt automaattisesti antamatta.

Tällä viikolla vietetään Fuengirolan feriaa, juhlaviikkoa, jonka näkyvin osa ainakin lapsiperheelle on kaupungin torialueen täyttävä tivoli. "Lintsi", sanoivat meidän lapset. Torstaina pitäisi olla luvassa feriahuvia lapsille puoleen hintaan, joten suuntaamme "lintsille" silloin.

Tänään kävimme kaupungin eläintarhassa, Bioparcissa. Kartalla alue on tuskin muutamaa korttelia suurempi, mutta olipa yllätys, mitä kaikkea se kätkeekään sisäänsä. Koko alue on rakennettu polveilevasti kahteen kerrokseen, ja mutkittelevien polkujen varrelta löytyi mitä erilaisimpia eläimiä. Tilaavieviä laiduneläimiä alueella ei ollut, mutta katselimme pitkään kun valtava urosgorilla söi puunversoja, kaivoi nenäänsä ja käänsi lopulta takapuolensa ja pissasi aivan kymmenien senttien päässä. Krokotiileja ja virtahepoja sai katsella lähietäisyydeltä, ja trooppiset linnut lentelivät aivan silmien edestä. Kaiken kruunasi eläinnäytös, jossa taitavat eläinkouluttajat lennättivät lintuja yleisön päitä hipoen ja lähettivät villisikoja ja muita nelijalkaisia kulkemaan herkkupaloilla merkittyjä reittejä. Sekä viisivuotiaamme että hänen kerhokaverinsa pääsivät eläinkouluttajien kanssa estradille syöttämään kädestään "bambeja", metsäkauriita. Taitavasti välimatkoja ja korkeuseroja hyödyntävä rakentaminen sai aikaan sen, etteivät eläimet näyttäneet häkkeihin suljetuilta, vaan oleskelivat ikään kuin samassa tilassa yleisön kanssa.

Ovatko ne täytettyjä? Ei, kyllä ne kävelivät.

Uppotukkeja, myös niitä liikkuvia.

Ympäri kaupunkia kärrätty vauvamme on täällä saanut osakseen runsain mitoin huomiota ja hymyileviä kasvoja. Ensimmäisiä arkoja espanjanlauseitani ovatkin olleet vastaukset perinteisiin vaunujen äärellä esitettyihin kysymyksiin "tyttö vai poika" ja "kuinka vanha". Jos toiston määrällä olisi suora vaikutus lapsen ensimmäisiin sanoihin, tämän lapsen pitäisi aikanaan päästää suustaan ykskantaan: "Que bonita!"