Los amigos

Olemme tavanneet kuluneen talven aikana paljon uusia ihmisiä. Suurin yhdistävä tekijä on ollut lasten päiväkerho, ja samoissa puitteissa toimiva perhekerho. Kavereita on tullut sekä lapsille että vanhemmille, ja sama elämäntilanne on tuonut ympärille nopeasti tuiki tarpeellisen arjen turvaverkon. Viesti miehelle viime viikolla: "Logistiikkaongelma, voitteko ottaa meidänkin muksun kerhosta, tulen puistosta hakemaan?" Ja toisin päin: "Lähtiskö teidän isommat lapset meidän lasten kanssa puistoon, voitais yhden aikaan tulla hakemaan?"

Ensimmäisinä viikkoina ennen kerhon alkua esikoinen oli sosiaalisessa mielessä riipaisevan pettynyt koko Espanjaan: "Ei täällä nää ketään eikä kukaan tuu meille leikkimään, täällä ollaan vaan koko ajan kotona!" Ja se piti kyllä paikkansa nimenomaan esikoisen kohdalla. Äitini ollessa täällä olimme juosseet hoitamassa asioita, mutta mukana oli aina ollut joko vauva tai rattaisiin tarvittaessa istutettava keskimmäinen, ei koskaan esikoinen, joka olisi joutunut itse kävelemään reissut, jotka olivat siinä vaiheessa pitkiä ja hikisiä. Asia korjattiin pian, ja Espanja alkoi nopeasti tuntua esikoisenkin mielestä takapihaa ja lähipuistoa suuremmalta.

Erityisen tärkeää lapsille on ollut saada leikkikavereita kotiin, ja päästä itse kavereiden luo leikkimään. Kun kerholaiset pääsivät vauhtiin kyläilyissä, alkoikin kerholaisten vanhemmilla olla suorastaan ruuhkaa lasten treffikalentereissa! Toinen suosikkijuttu ovat olleet yökyläilyt. Rohkean isosiskon seurana myös pikkuveli on ollut täällä ensimmäisiä kertoja kaverikylässä samanikäisen pikkuveljen yövieraana. Viime viikonloppuna kaverisisarukset olivat toista kertaa meillä. On hämmästyttävää, miten matematiikka heittää tässä asiassa häränpyllyä: on hetkellisesti vaivattomampaa hoitaa unille, tai no, peteihinsä, viisi tenavaa yökyläiltana, kuin omat kolme tavallisena arki-iltana. Kuusivuotiaista neideistä tulee täysin itseohjautuvia, suorastaan keskenäänsulkeutuvia, ja kolmevuotiaat pikkumiehetkin lappavat iltapalamurot suihinsa ilman mitään patisteluja, kun saavat höhötellä vieretysten keittiön baarijakkaroilla.

Lasten uusien kavereiden perheistä kaksi asuu vakituisesti Fuengirolassa. Useat tuntemamme lapsiperheet ovat täällä talven yli tai lukuvuoden; monien kerholaisten vanhemmat ovat opettajina suomalaisessa koulussa. Kerhossakin lähteminen ja uusien tuleminen on jatkuvaa, vaikka kerhoon otetaankin mielellään vähintään kolme kuukautta täällä oleskelevia. Myös kerhon harjoittelijat tulevat ja menevät, joten harva se viikko kerhossa on vietetty joko kerholaisen tai harjoittelijan läksiäisiä. Pidemmän päälle vaihtuvuus kävisi varmasti rankaksi, mutta näin rajallisella ajalla kerhokokemus on tehnyt lapsista nopeampia tutustujia. Ehkä vanhemmistakin?

-Sitku mennään takas Suomeen Suomen-kavereille tulee ilo mut Espanjan-kaverit saa surun. 
-Miltäs siusta itestäs tuntuu? 
-En oikeen tiiä.