Aidan takaa

Kulunut viikko oli päiväkerhon talvilomaviikko, ja siinähän se meni toipilaiden kanssa seiniä pystyssä pidellessä. Yksi sana. Flunssa. Tietäähän sen mitä se on, kun lasten kanssa yksi toisensa jälkeen sairastutaan. Normaalille arjen sujuvuudelle saa heittää hyvästit viikoiksi. Pahiten sairastui vauva, jolle nousi ensimmäistä kertaa kuumetta. Tukkoisuus ja yskä saivat aikaan myös oksentelua. Koska nieleminen oli kurkkukivun takia hankalaa, huoli oli kova riittävästä nesteensaannista. Parasetamoli kuitenkin auttoi, ja sen vaikutuksen aikana juominenkin onnistui, joten taudista selvittiin kotikonstein. Vauvan ruokahalu palailee pikkuhiljaa, mutta yksi asia muuttui pysyvästi: imetys on nyt vaihtunut kokonaan pullo- ja soseruokailuun. Kahden aikaisemman pitkän imetyksen jälkeen tämä on uusi tilanne. Vanhemmille.

Erilaisia ulkoisia tulehduksia täällä tuntuu saavan helpommin. Olen itse tänä aikana sairastanut tulehdusta varpaanvälissä, keskimmäiselle leimahti jokin aika sitten hiusrajaan rykelmä vesikelloja herpesviruksen aikaansaamana, ja kun esikoista tökkäsi tikku kantapäähän, siihen nousi nopeasti märkivä paise, josta nousi punainen juova jalan sisäsyrjää myöten nilkkaa kohti. Antibiootit ja paikallishoitoa. Reitti Xanitiin ja sieltä apteekin kautta kotiin on tullut tutuksi.

Kalaa! Terassilasien takana huokuu helmikuun koleus.

Kylmin aika taitaa vihdoin olla takana. Lämpömittaria en ole tarkkaillut, mutta helmikuun alkupuolen koleat ja nihkeät kelit näkyivät heti asunnon sähkölaskussa. Onneksi oli kuitenkin mahdollisuus lämmittää. Sadepäiviä oli muutamia, ja lapset saivat pukea sadevaatteet ja mennä lätäkköleikkeihin laattapihalle. Kivaa!!

Tällä viikolla aurinko alkoi taas osua takapihallekin naapurin korkeaksi kasvaneen tuija-aidan yli (no pun intended), ja melkein kaksi kuukautta tyhjillään ollut takapiha kutsuu taas oleilemaan. Tilasin nettikaupasta aikuisikäni ensimmäiset bikinit! Onneksi on se aita.