Aidan takaa

Kulunut viikko oli päiväkerhon talvilomaviikko, ja siinähän se meni toipilaiden kanssa seiniä pystyssä pidellessä. Yksi sana. Flunssa. Tietäähän sen mitä se on, kun lasten kanssa yksi toisensa jälkeen sairastutaan. Normaalille arjen sujuvuudelle saa heittää hyvästit viikoiksi. Pahiten sairastui vauva, jolle nousi ensimmäistä kertaa kuumetta. Tukkoisuus ja yskä saivat aikaan myös oksentelua. Koska nieleminen oli kurkkukivun takia hankalaa, huoli oli kova riittävästä nesteensaannista. Parasetamoli kuitenkin auttoi, ja sen vaikutuksen aikana juominenkin onnistui, joten taudista selvittiin kotikonstein. Vauvan ruokahalu palailee pikkuhiljaa, mutta yksi asia muuttui pysyvästi: imetys on nyt vaihtunut kokonaan pullo- ja soseruokailuun. Kahden aikaisemman pitkän imetyksen jälkeen tämä on uusi tilanne. Vanhemmille.

Erilaisia ulkoisia tulehduksia täällä tuntuu saavan helpommin. Olen itse tänä aikana sairastanut tulehdusta varpaanvälissä, keskimmäiselle leimahti jokin aika sitten hiusrajaan rykelmä vesikelloja herpesviruksen aikaansaamana, ja kun esikoista tökkäsi tikku kantapäähän, siihen nousi nopeasti märkivä paise, josta nousi punainen juova jalan sisäsyrjää myöten nilkkaa kohti. Antibiootit ja paikallishoitoa. Reitti Xanitiin ja sieltä apteekin kautta kotiin on tullut tutuksi.

Kalaa! Terassilasien takana huokuu helmikuun koleus.

Kylmin aika taitaa vihdoin olla takana. Lämpömittaria en ole tarkkaillut, mutta helmikuun alkupuolen koleat ja nihkeät kelit näkyivät heti asunnon sähkölaskussa. Onneksi oli kuitenkin mahdollisuus lämmittää. Sadepäiviä oli muutamia, ja lapset saivat pukea sadevaatteet ja mennä lätäkköleikkeihin laattapihalle. Kivaa!!

Tällä viikolla aurinko alkoi taas osua takapihallekin naapurin korkeaksi kasvaneen tuija-aidan yli (no pun intended), ja melkein kaksi kuukautta tyhjillään ollut takapiha kutsuu taas oleilemaan. Tilasin nettikaupasta aikuisikäni ensimmäiset bikinit! Onneksi on se aita.

Asiainhoitoa

Pikkuneiti 6 kk. Ei vielä eteenpäin, mutta ylös ja taaksepäin!

Käytin vauvan eilen Xanitin lastenlääkärillä puolivuotistarkastuksessa, jossa annettiin myös viimeiset tälle ajalle osuvat rokotukset. Olipa helpotus, itselle siis. Jälkeenpäin huomaan että olin aikalailla stressannut vauvan rokoteohjelman toteuttamista. Suomessa olimme saaneet neuvolasta väärää tietoa, tai sanotaan, erilaisia ja aika ylimalkaisia neuvoja asian hoitamiseksi. Loppujen lopuksi päädyimme yksityiselle puolelle ostamaan Suomen rokoteohjelman mukaiset piikit.

Muutama viikko sitten meillä kävi kotona puheterapeutti. Taas yksi esimerkki kotiin tulevista palveluista! Kotikäynnin lisäksi tämä suomalainen terapeutti oli kuulostellut kolmevuotiasta myös kerhossa. Loppusyksystä nimittäin huomasimme, että kolmevuotias oli alkanut änkyttää. Se alkoi innostuksen yhteydessä ja päällepuhumisena, ikään kuin puheenvuoron ottamisena moneen kertaan, kunnes joulun alla laitettiin ke-ke-kenkiä jalkaan ja etsittiin p-p-po-po-po-possua. Vaikeimmissa jumituksissa tankattu sana tuli vasta kuiskaamalla. Sitten tuli kerhon joulutauko, ja olimme kolme viikkoa kotona. Änkytys loppui, eikä alkanut enää uudelleen. Puheterapeutin vieraillessa ongelmaa ei enää ollut, mutta saimme tuhdin tietopaketin puheenoppimisesta ja änkytyksestä. Ilmiö oli kuulema 2-3-vuotiaille, erityisesti pojille, tyypillinen. Mielessä on enemmän sanottavaa, kuin suu ehtii muodostaa, kun suun motoriikka on vielä keskeneräistä. Kuiskaaminen, jonka poika oli itse keksinyt, on niin ikään käytetty apukeino, kun taas toisia voi auttaa sanojen laulaminen.

Kolmas hoidettava asia on ollut pian kuusi vuotta täyttävän esikoisen eskaripaikan hakeminen. Vaikeampaa kuin luulisi! Asia käynnisti nimittäin pohdinnan, missä ylipäätään olemme ensi syksynä. Meillähän ei tällä hetkellä ole Suomessa asuntoa ollenkaan. Ja teoriassa olisi mahdollista jopa jatkaa miehen hoitovapaata täällä. Aurinkorannikon suomalaisen koulun eskariope on "hirveen ihana, on kuin enkeli ois pudonnu taivaasta" ylisti puheterapeuttikin, jonka kaksi lasta käyvät suomalaista koulua. Yksi esikoisen parhaista kerhokavereista siirtyi jo tammikuussa tuon enkelin eskariin, ja toinen aloittaa siellä syksyllä. Samaan aikaan saimme Suomesta viestiä lasten päiväkodilta, että he siellä varailevat meille jo kolmattakin paikkaa jos vain tarvitaan, ja mitenkäs se isoimman eskarihakemus. No, aikamme näitä pohdittuamme lopputulos oli se, että ostimme paluuliput vuokrasopimuksen viimeiselle päivälle huhtikuun loppuun, ja haimme kuusivuotiaalle eskaripaikkaa nykyisen, joskin väliaikaisen osoitteen mukaan Suomessa, ettei jää kokonaan ilman. Toukokuu sitten näyttää, mistä uusi koti Suomessa löytyy.

Fuengirolassa vakituisesti asuva suomalais-ecuadorilainen ystäväperhe, johon olemme tutustuneet lasten kerhokaveruuden kautta, oli kovasti kannustanut meitä toisenkin talven viettämiseen täällä. He saavat nyt huhtikuun lopussa uuden kodinkoneen, kuivausrummun. Perheen äidin huokaistessa "emmä haluu kuivia pyykkejä, mä haluun teidät", tajusin yhtäkkiä miten iso pala omaakin sydäntäni jää tänne.