Ensimmäisinä viikkoina Espanjassa televisio tuli avattua lasten
aamuohjelmien aikaan, ja usein myös illalla lasten mentyä nukkumaan.
Viime aikoina sohvaa vastapäätä möllöttävä musta ruutu on kuitenkin jäänyt
omiin oloihinsa. Syy lasten vieraantumiseen televisiosta on espanjankielinen
dubbaus, kun taas omaksi tv-illan välineeksi on tullut netti. "Vain elämää, ei sen enempää..." Harmi, että viimeisiä viedään jo!
Olen dubbauskääntäjä ja seurasin alkuun muutamia espanjaksi dubattuja
ohjelmia pelkästä uteliaisuudesta. Miltä näyttää ja kuulostaa televisio, joka
esittää kyllä eri maiden ohjelmia, mutta ei halaistua sanaa eri kielillä?
Clan-kanavan tv-sarjatarjonta lapsille on pitkälti samaa kuin Ylellä Suomessa.
Lapset ovat katsoneet espanjalaisina versioina ainakin Tuomas Veturia, Postimies Patea, Ritari
Mikkeä, Dinojunaa, Pasin ja Kielon valtakuntaa, Pipsa
Possua ja Naperoa.
Aikuisille suunnattujen elokuvien ja ohjelmien dubbaus on tarkkaa
repliikkipituuksien ja huulisynkronian osalta, mutta valitettava totuus on,
että dubattujen elokuvien äänimaailma on puuduttavan yksitoikkoinen. Kaikki
elokuvat kuulostavat samalta. Tämä on yleinen dubbausta koskeva ennakkoluulo,
mutta ero suomalaiseen jälkiäänitystapaan on suuri. Täällä tuntuu kuin katsojan
ja elokuvan välissä olisi ääntä vääristävä kalvo. Ongelmaa on mm. dubatun äänen
tilavaikutelmissa sekä ruudussa näkyvien hahmojen ja äänten ikäeroissa. Suoraan
sanottuna, ääninäyttelijät kuulostavat liian vanhoilta. Miesäänet ovat
rapsakoita papparaisia ja naiset pehmeä-äänisiä täti-ihmisiä. Tietysti
kyse voi olla myös kulttuurierosta: äänityypit eivät välttämättä edes pyri
seuraamaan alkuperäisiä. Ehkä tummasävyinen naisääni kuulostaa juuri oikealta
espanjalaisen katsojan korvissa.
Olen miettinyt, voisiko dubbauksen yksitoikkoisuus johtua myös siitä, että
Espanja nimenomaan on yksi suurista dubbausmaista. Kun kaikki dubataan, on
rutinoitunut tuotantokoneisto kadottanut ainakin osan tekemisen innosta ja
palosta. Tai ehkä sitä ei ole ollutkaan? Voi hyvin olla, että siinä missä
suomalainen jälkiäänitysprosessi pyrkii luomaan itsenäisen kieliversion
alkuperäisen rinnalle, espanjalaisessa tyydytään sisältöä välittävään käännökseen.
Ainakin jokapäiväisissä, aikuisille suunnatuissa televisiodubbauksissa.
Kielenoppimisen kannalta televisio on tunnetusti tehokas. Siinä missä
dubbaus on evännyt espanjalaisilta itseltään tilaisuuden oppia kieltä
televisiosta, se ilo on nyt meidän puolellamme. Ohjelmateksitys palvelee täälläkin! Ja hyvin palveleekin. Espanjankielinen, kauniisti dubbausta seuraava tekstitys on saatavilla suurimpaan osaan ohjelmista. Ehkä Tuomas Veturi
saa vielä mahdollisuuden.
Hei Tuija! Muistin pitkästä aikaa blogisi ja täällä nyt hyvin jälkijättöisesti seuraan teidän mahtavia Espanjan kuukausia. Tuli vaan mieleen, kun muutama vuosi sitten vierailin espanjalaisen (tai oikeastaan baskin, jota hän itse muistaa korostaa) kaverini luona San Sebastianissa. Uteliaisuuttani vilkuilin myös amerikkalaisia sarjoja dubattuna, vaikken ihan kauheasti espanjaa osaakaan. Oli hassua, kun C.S.I.:n hyvin kimeä-ääninen naistutkija kuulosti minusta hyvinkin matalaääniseltä. Kommentoin tätä kaverilleni, ja hän sanoi, että dubbinäytelijä puhuu korkeammalla äänellä kuin tavallisesti puhuttaisiin. Ihanne on kuulemma juuri tuollainen tummasävyinen ääni. Ehkä meidän korviimme eroa ei ole, mutta espanjalaisiin korviin on paljonkin? Vrt. "kaikki kiinalaiset näyttävät samalta." Totta kai tietysti niitä dubbinäyttelijöitä on vähemmän kuin alkuperäisen roolin näyttelijöitä, joten väkisinkin äänimaailman on oltava suppeampi.
VastaaPoistaTerveisiä vain kovasti täältä kylmästä! Pinjakin on maininnut pari kertaa: "Miksi me ei mennä enää leikkimään teidän luokse?" Voi, niin mielelläni äitikin lähtisi leikkimän teiän kaa! Mutta kohtahan tuuttekin jo takasin, sitten leikitään joskus, jooko?
Terkuin Teija
Moi Teija! Kiitos terkuista! Kyllähän me kohta tullaan (apua!!), mutta vielä tännekin ehtii, vink vink ;)
VastaaPoista