Kävelen paljain jaloin vanhaan ratapohjaan tehtyä hiekkatietä. Taata pysähtyy kohdalleni punaisella avopuimurilla ja minä kiipeän kyytiin. Puimurin nypyläinen metallilattia tuntuu jalkojen alla lämpimämmältä kuin illan viilentämä hiekkatie.
Opettelen ajamaan ilman apupyöriä. Tarakkaan on solmittu ruskea kengännauha, josta taata pitää kiinni. Poljen hyvää vauhtia kunnes huomaan että hän on päästänyt irti.
Yksi soittoläksykappale on jäänyt kokonaan harjoittelematta. Itken ja kiukkuan pianotuolilla kun en edes muista miltä kappale kuulosti opettajan soittamana. Taata tulee viereeni ja etsii koskettimilta ensimmäisen nuotin.
Suomalaisen pyhäinpäivän aamu toi suruviestin. Taata, lasten isotaata, oli nukkunut pois.
Ihania muistoja!
VastaaPoista