Arjen ihmeitä

Suora lapsiperhearkeen sukeltaminen vieraassa maassa on heittänyt eteen "ihmeen" jos toisenkin. Voisin listata muutaman ensimmäisenä mieleentulevan.

Hajustetut päivittäistarvikkeet. Talouspaperi tuoksuu sitruunalta, wc-paperi pesupulverimaisen "raikkaalta", roskapussit samalta "raikkaalta", tai ruusulta tai purukumilta. Että vaihtoehtojakin on. Ostin vauvalle "hajustamattomia" kosteuspyyhkeitä, mutta niissäkin on makea, kosteusvoidemainen tuoksu.

Jätteen kertyminen. Suurin syy tähän on ylipakatut tuotteet: banaaniniput myydään valmiiksi pussitettuina, leipäpussin sisällä leipiä ympäröi vielä toinen pussi, ja pakkauskoot ovat ylipäänsä niin pieniä, että jätettä kertyy jo siksi, että leikkele-, juusto- ja säilykepakkauksia joutuu ostamaan useamman kerralla. Lisäksi jätettä kertyy vesi-, maito- ja muista pulloista, joita ei kierrätetä pullonpalautuksen avulla, vaan rutistamalla ja (toivon mukaan sentään) käyttämällä uusiomuoviksi.

Ota karkki. Kumpi painaa enemmän, sisältö vai pakkaus? Hyllyyn jäivät.

Ota banaani. Ota koko pussi.

Päivärytmin muutos. Tämä on tapahtunut kuin huomaamatta. Emme vain "ehdi" omaan totuttuun päivärytmiin, tai jos panostamme siihen, emme ehdi mihinkään muuhun. Ruoka-ajat ovat siis liukuneet myöhäisemmiksi kuin itsestään. Varsinkin kerhopäivien ruokarytmi aiheutti aluksi päänvaivaa. Kerhoaika on yhdeksästä kahteen, ja kerhossa syödään eväät. Eväsruokailu on kuitenkin melko vähäinen noinkin pitkälle kerhoajalle, joten kerholta kotiin tultaessa maistuu lämmin ruoka puoli kolmen maissa, mikä onkin ihan tavallinen paikallinen lounasaika, siinä siestan alkajaisiksi. Myös ravintolat täyttyvät silloin. Kerhopäivinä ateriarytmi on jatkunut välipalalla viiden maissa ja joko toisella lämpimällä ruoalla tai runsaalla iltapalalla kahdeksan kieppeillä. Läheisessä leikkipuistossa on vilkkainta iltaseitsemän maissa, illan viilennyttyä.

Siesta. Häh, kauppa on kiinni! On se, kahdesta viiteen. Ai et vettä käynyt ostamassa? Ole ilman sitten. Noin muuten siestalla ei ole suurta merkitystä arjessamme, kumpikaan kun ei tee töitä paikallisen toimistoajan puitteissa. Alkupäivinä kun oli paljon hoidettavia asioita mietimme tosissamme, mihin aikaan niitä on tarkoitus lähteä hoitamaan.

Suhtautuminen lapsiin. "Tuo täti koski muhun!" "Tuo setä ei koskenu." Täti oli espanjalainen, setä suomalainen, ja kuljimme alikulkusillan kapeimmassa kohdassa. Espanjalainen ohikulkija hymyilee lapselle, sanoo muutaman sanan, silittää päätä, hipaisee olkapäätä, kutittaa polvesta. Lapsia tämä ei tunnu haittaavan, ennemminkin aika pian ihmetystä alkoi herättää se, miksi joku aikuinen ei huomioi millään tavalla. No, se on suomalainen... ja meitähän täällä riittää. Alla tiedotus bussin ikkunassa kolmannella kotimai- tai siis paikallisella.

Ihmettely jatkuu.