Keskimmäinen, melkein kolmevuotias, tiedusteli eilen kummitädiltään: "Onko teillä koti?" Äänestä kuulsi hellyttävän vilpittömänä, että poika todella odotti vastausta, näistä asioista kun ei tiedä. "Espanja", tuo sana jota nyt on toisteltu, on hänelle käsitteenä täyttä utopiaa. Kun ne nimet nimittäin oli liimattu postilaatikkoon, poika hihkaisi iloisena: "Tää on meijän Espanja!"
Viisivuotias puolestaan riemuitsee samasta osoitteesta mummon ja taatan kanssa, "mummola on nyt meijänkin koti!", mutta kesken leikkien iskevistä kiukkukohtauksista huomaa, että turneeväsymystä on ilmoilla. Onneksi syli auttaa. Ja onneksi sylejä on useampi. Hämmästyttävää tuntuu molemmille lapsille olevan "miks iskä on aina töissä", ja sitä se mies taitaa hämmästellä jo itsekin. Vielä kaksi viikkoa. Pienin pikkarainen on tässä mylläkässä saanut aimo annoksen hyviä unia raittiissa maalaisilmassa, ja aina välillä myös mummon ja mummin hoivaa äidin ja isin lisäksi.
On hienon hienoa, että lasten mummo tosiaan lähtee alkuajaksi mukaan matkaamme. Uskon sen auttavan lasten sopeutumisessa uusiin ympyröihin paikan päällä, kun viikkoja kestäneen symbioosin jälkeen ei tarvitse heti ikävöidä myös kaikkia isovanhempia. Ja kun kaiken uuden voi heti esitellä myös mummolle. Mummoa huudellaan siis kovasti vielä seuraavassakin osoitteessa. Ehkä se on mummostakin pikkuisen mukavaa, vaikkei edessä taida olla se kaikkein leppoisin tuoreen eläkeläisen etelänmatka!
Uskomantonta miten asiat vaan yksi kerrallaan vie teitä lähemmäksi muuttoa!
VastaaPoistaNiin se homma etenee. Tänään oli muuttosissi purkanut vanhassa kodissa lasten sängyt. Isin ikävää ei ehkä helpottanut uutiset vauvan viimeisimmistä hymyistä, mutta enää yksi viikko ja yksi päivä vapaiden alkuun!
VastaaPoista