Koulupäiviä

Koulukirjat, eväät,
vesipullo,hattu ja aurinkorasva. 

Karitan koulussa on viihdytty hyvin ja varsinkin nuorimmainen on nauttinut siellä lähes henkilökohtaisesta opetuksesta. Aurinkorannikko on  ilmeisen suosittu opettaja- ja sosionomiopiskelijoiden harjoittelupaikka! Alkuun nuorimman, kolme-nelosten ryhmässä, oli vain kaksi oppilasta, ja avustajia kaksi - kivasti siis oma kummallekin! Tehtävät ovat edenneet sujuvasti nuoren aikuisen seurassa, ja kaikelle on ollut aikaa, esimerkiksi enkun sanojen opetteluun muistipelin muodossa. Isompien mielestä avustajien toiminta on stalkkaamista - aina joku kurkkaamassa miten homma etenee! Isommatkin ovat kuitenkin menneet kouluun mielellään, ja saaneet siellä itse päättää mitä aineita edistävät minäkin päivänä. Ideana on, että läksyt ja tavoitteet otetaan mukaan omasta Suomen koulusta, ja täällä koulussa tuetaan ja huolehditaan, että tavoitteet saavutetaan. Koulua on klo 10-14, valittavana oli joko ma-pe tai ma-to, meillä jätettiin perjantai etäpäiväksi (jos tehtäviä jää) tai vapaaksi, mitä se nyt on ollutkin, kun tehtävät on saatu tehtyä jo viikon aikana koulussa. 

 

Suomen koulun kannalta lapsille on myönnetty kuukauden loma ja annettu tehtävät mukaan; sinällään oma koulu ei siis noteeraa täällä käytyä yksityistä koulua mitenkään. Se kuitenkin on huomattu, että tehtävien tekeminen ja tavoitteissa pysyminen olisi työn ja tuskan takana ilman tuota koulua. Teinit tuskin edes heräisivät "loma-aamuun" niin, että sopiva määrä kouluhommia olisi tehtynä iltapäivän kahteen mennessä niin, että sen jälkeen olisi hyvillä mielin aikaa muulle.

Kässän tehtävää...

Taide- ja taitoaineita ei koulussa varsinaisesti opeteta. Nuorimmalle ei tullut näistä mitään tehtäväksi, mutta isommille tuli tehtäviä sekä kotitaloudesta että käsitöistä, ja liikunnasta liikuntapäiväkirja. Täällä on nyt sitten tehty perheelle ruokaa, solmittu ryijyä ja käyty käsityöliikkeessä perehtymässä paikalliseen käsityötarviketarjontaan. Luin ennakkoon, ettei Espanjasta löydy vastaavaa neulomiskulttuuria, vaan käsityöt ovat nahka- ja korutöitä sekä keramiikkaa, mutta kyllähän näissä Fugen kaupoissa on ihan edustava valikoima villalankaa ja sukkapuikkoja... Liikuntasuoritukset ovat tulleet helposti täyteen pitkistä kävelymatkoista ja uimisesta.

Näin ilman autoa liikkuessa koulupäivistä menee huomattavan paljon aikaa kouluun saattamiseen ja sieltä hakemiseen. Samalla reissulla saattajan pitää yleensä käydä ostamassa kaupasta kotiin vähintään viiden litran tonkka vettä. Kraanavesi on juomakelpoista, mutta kalkkista ja kloorisen makuista, eikä näin lämpimään aikaan kovin kylmää. Rytmiksi on muodostunut, että mies saattaa aamulla koululaiset, ja minä teen aamupäivän ajan töitä, ja hakureissulle lähdetään iltapäivällä yhdessä. Jos jaksetta on, jäädään suoraan koulusta rantaan ja kaupungille, tai jos tullaan kotiin, lähdetään vasta illemmalla keksimään tekemistä. Yhtenä iltana mentiin rantaan vasta seitsemän aikaan, ja mies huomasi että nyt ollaan paikallisessa aikataulussa: rannalla oli pelkästään espanjalaisia perheitä lapsineen. Ranta oli jo mennyt varjoon, mutta hiekka oli yhä lämmin päivän porotuksesta.

Uintiliikunnan suorittaja sukelluksissa.

Alkupuuhia

Matka tänne sujui hyvin, vaikka perjantaina startti kotoa tapahtui jo kolmelta aamulla. Ihme kyllä pakkaamiset saatiin hoidettua niin, että oikeasti ehdittiin nukkua alkuyö, ja lähtö tuntui vain aikaiselta aamulta. 

Asunnon tilat ja varustelu ylittivät kaikki odotukset, mutta heti saapuessa huomattiin, että alakerran makuuhuoneen katon nurkasta tipahtelee vettä. Jokin putki siis vuotaa, ja oli vuotanut pidempäänkin, koska kattoon oli ehtinyt kasvaa epämääräistä ruskeaa röpelöä. Täällähän kaikki homehtuu hetkessä, joten tämä ei yllätä, mutta mieluummin sitä nukkuu makuuhuoneessa, joka katossa ei kasva mitään, eikä makkarin ovella tarvitse astua lätäkköön. Ilmoitimme asiasta heti vuokraemännälle, jolla onneksi oli viereinen asunto tyhjenemässä viikonlopun jälkeen. Tähän mennessä olemme siis jo ehtineet vaihtaa asuntoa kertaalleen.

Näkymä keittiön parvekkeelta merelle päin.

Jostain syystä espanjalaisissa asuntoilmoituksissa ei juuri koskaan ole asuntojen pohjakuvia, joten huoneiden sijoittelu ja asunnon varsinainen koko selviää oikeastaan vasta paikan päällä. Asunto on 4 mh viiden huoneiston rivitalossa, ja huoneet sijaitsevat kolmessa kerroksessa. Ylimpänä on pieni makuuhuone, yksi isompi makkari ja kylpyhuone, keskikerroksessa on keittiö, olohuone ja pikkuvessa, alakerrassa kaksi makuuhuonetta ja toinen kylpyhuone. Käytössä on lisäksi kattoterassi, alakerran terassi ja talon yhteinen allaspiha. Ihan ruhtinaallinen siis meille, mutta iso osa reissun jujua onkin nauttia erilaisesta olosta ja arjen luksuksesta. Nyt toivotaan kovasti, että saadaan olla tässä nykyisessä asunnossa kuun loppuun saaakka, mutta tämä on vielä vuokraemännän mietinnässä. Tämä nykyinen asunto on helpommin jaettavissa useammalle vuokraajalle, ja tähän aikaan vuodesta tässä on kuulemma majoittunut työporukoita läheisiltä työmailta. Yllättävän nopeasti remontti siinä ensimmäisessä asunnossa alkoikin; perjantain ongelmahavainnon jälkeen työmiehet olivat purkuhommissa jo maanantaina siestan jälkeen.

Koulussa on ehditty käydä nyt ensimmäistä kertaa, mutta eivät vielä kaikki, koska kuopus on flunssan kourissa. Viime yönäkin oli vielä kuumetta, joten tämä tiistaipäiväkin menee vielä kotona. Koulumatka on 2,3 km kukkulalta rantaan, ja sen kävelee noin puolessa tunnissa ALASPÄIN. Tultiin matka kertaalleen ylöskin kävellen, kun tulopäivänä käytiin sopimassa koulun aloituksesta, mutta iltapäivän kuumuudessa paikoitellen lähes porrastreeniä vastaavan jyrkkyyden nouseminen on pelkkää tuskaa. Kuopus uupui niin, että käveli vahingossa keskellä jalkakäytävää olevaa tolppaa päin, kun sattui samalla katsomaan takaviistoon mielenkiintoisen näköistä porttia. Ekasta päivästä viisastuneina otettiin selvää bussilinjoista, ja päästään nyt matkat tarvittaessa bussilla. Bussipysäkille on asunnolta matkaa 300 m, ja alhaalla rannassa kävelymatkaa koululle on 350 m. Mukavinta on ollut mennä aikaisella bussilla rantaan ja nauttia Paseolla kulkemisesta, se kun on koulun jälkeen iltapäivän kuumuudessa sellainen pätsi, että sieltä on parhainta hakeutua varjoon.

Alamäkeen on joutuisa askel.

Sukellusvene ja vihreä pöllö

On pitänyt kirjoittaa jotain espanjan itseopiskelusta, mutta en ole ehtinyt - kun olen opiskellut espanjaa! Heti kun syyskuun idea keksittiin, päätin tällä kertaa tarttua enemmän espanjan kieleen. Myös aikoinaan nuorimman vauvavuonna mieli askarteli kyllä espanjan parissa, vaikka en sitä varsinaisesti opetellut. Arkisanastoa tarttui ruokakaupassa ja kaupungilla. Introverttinä kuuntelijana imuroin sanastoa jatkuvasti, nautin eri kielten ajattelumalleista, sanojen taustoista ja uudella kielellä mieleen putkahtavista lauseenpätkistä. Yleensä muistan, missä yhteydessä ja miten olen oppinut minkäkin sanan.

Nyt otin avuksi WordDive-sovelluksen ja valitsin kieleksi espanjan. WordDive on sananmukaisesti sukellus sanoihin. Se aloittaa kuvan ja sanan yhdistämisellä, merkityksen valitsemisella ja etenee sanojen sijoitteluun lauseessa. Ideana on kerryttää "pysyvästi opittujen" sanojen varastoa. Ohjelman mukaan sana kuittautuu pysyvästi opituksi, kun se on tunnistettu, valittu ja kirjoitettu riittävän monta kertaa oikein erillisillä oppimiskerroilla. Jos oppija väsyy ja alkaa tehdä virheitä, opeteltava osio sulkeutuu ja ohjelma ilmoittaa, ettei sinä päivänä enää ole mahdollista kerryttää pysyvästi opittujen sanojen määrää, ja avaa osion vasta seuraavana päivänä. Toistojen määrä on jäätävä, mutta menetelmä on tehokas. Koukutuin ohjelmaan lopulta niin, että nakutin touko-kesäkuun aikana läpi kaikki siellä olevat espanjan kurssitasot: espanjan alkeet 1 ja 2, perustason espanjat 1 ja 2 sekä työelämän espanjan. Sähköpostiin tulleisiin automaattisiin todistuksiin merkitty yhteenlaskettu tuntimäärä oli 49,8. Aika kertyi pieninä pätkinä, joten ei todellakaan tunnu siltä, että olisin istunut pänttäämässä espanjaa melkein viisikymmentä tuntia. 

Jossain kohtaa alkukesää löysin helpot espanjankieliset kuunteluharjoitukset. Ensin kuuntelin Simple Stories in Spanish -podcastia, mutta löysin sitten vielä kiinnostavamman Chill Spanish Listening Practicen, minkä lyhyet, viiden minuutin pätkät ovat täydellistä kuunneltavaa aina kun aikaa on. Useimmiten koiran kanssa ulkona. Ensin kuunneltu podcast on yhdysvaltalaisen espanjanopettajan tarinanurkka, toinen on kaksikielisen perulaisen vapaata jutustelua arkisista aiheista. Musiikinkuunteluakin kokeilin, mutta puheeseen verrattuna lauluista on vielä liian vaikeaa saada selvää kielenoppimismielessä.

WordDiven jälkeen kiinnostuin Duolingosta, ja vihreä pöllö vei täysin mukanaan. Duolingon oppimistuokiot ovat sopivan lyhyitä, aikaa yhteen tuokioon kuluu vain 3-4 minuuttia. Ohjelma tarjoilee monivalintaa, tarinoita, täydennystehtäviä, lauseenkirjoittamista sekä ilahduttavasti: puhe- ja kuunteluharjoituksia. Edistymistä seurataan kokemuksen eli XP-pisteiden kertymisestä, ja ohjelman käyttäjät pannaan kisaamaan keskenään. Viikon alussa julkaistava taulu ryhmittelee käyttäjät 30 oppijan ryhmiin, ja kannustaa keräämään lisää kokemuspisteitä. Viikon aikana ansaitaan joko nousu ylempään liigaan, tai joudutaan takaisin alempaan. Myönnetään, timanttiliiga on saavutettu! En osaa sanoa pystyisinkö vielä juuri tuottamaan espanjaa keskustelutilanteissa, mutta lapsille ostettua espanjan alkeiskurssikirjaa pystyn nyt lukemaan mistä tahansa kohtaa. Estoy muy feliz!

💎

Lähdetään!

Kuka sen oikeastaan keksi? Ainakin 15-vuotias on pitänyt aihetta pinnalla. Miehen kanssa on silloin tällöin mietitty lasten ikiä ja luokka-asteita, ja puntaroitu milloin uusi reissu olisi paras toteuttaa. Yhtenä talvisena iltana helmikuussa alettiin puhua ajatusta todeksi. "JOS lähettäis kuukaudeks Espanjaan, mikä kuukausi olis paras?" "Syyskuu." 15-vuotias katsoi keskustelua epäuskoisena. "Oikeesti?" 

Lentojen etsimistä, muutama tunti hektistä asuntojen selaamista, kouluvaihtoehtojen läpikäyminen. Varaus. Kysely. Ilmoittautuminen. Loma-ajankohdan toive. Lähetetyn yrittäjän hakemus. Matkavakuutus. Yllättävän nopeasti kaikki oli valmista.

Suunnitelmana on siis viettää syyskuu 2023 Fuengirolassa. Mies pitää kesäloman, minä lähetän itseni yrittäjänä Espanjaan ja lapset menevät suomalaiseen yksityiskouluun. Omiin kouluihin on ilmoitettu poissaolosta syyskuun ajaksi, ja niinpä ensi syksyn neljäs-, seiska- ja ysiluokkalainen käyvät kuukauden koulua Aurinkorannikolla. Edellisen reissun kolme- ja viisivuotiaat kerholaiset, ja vauva. Silloinkin lähdettiin syyskuun alkupäivinä, juuri pienimmän ristiäisten jälkeen. 

Jo ennalta tietää, että kuukausi on armottoman lyhyt aika, mutta siitäkin syystä kirjoittelen taas vaiheita ja kokemuksia muistiin. Tervetuloa mukaan uuteen arkireissuun auringon alle!

Fuengirola. Siellä ne tutut kadut odottaa.

Pääskysestä ei päivääkään

Vajaa viikko sitten kun nukuttelin pienintä päiväunille suomalaiseen tapaan vaunuihin pihalle, kuulin kesän. Talojen savupiippujen ympärillä lenteli tervapääskyjä. Uteliaisuus pani selvittämään, missä tervapääskyt talvehtivat, kun en aiemmin täällä ole kuullut niiden ääntä. Afrikan eteläosissa, palaavat toukokuussa Suomeen. Matkalla ovat siis!

Kesä yllätti myös sunnuntaina rannalla. Olimme menossa lasten kanssa merenrantaan kahlailemaan ja keräämään simpukoita, mutta rannassa, huvivenesataman ja aallonmurtajan välisellä pätkällä, oli jo täysi kesä meneillään. Ei siellä enää pelkästään kahlailtu! Turistikausi on siis alkanut, ja sen huomaa ensimmäisenä rannan täyttymisestä. Olimme kuitenkin - kerrankin - onnistuneet lähtemään matkaan kevyellä varustuksella, pieninkin liikenteessä pelkällä kantoliinalla, joten talviturkit jäivät vielä päällle. Isommille lapsille ehkä vain navasta ylöspäin!

Hei neiti, se hattu pidetään päässä!

Kesäkauden alkaessa operaatiomme talvi Espanjassa on vääjämättä lopuillaan, ja pikku hiljaa on ryhdyttävä suoriutumaan lähtöjärjestykseen. Kahden viikon päästä äitini lentää tänne, ja vappuaattona kanssamme takaisin Suomeen. On sanomattakin selvää, kuinka nopeasti viimeiset viikot menevät, mutta vielä ehtii kuitenkin. Muun muassa harrastaa. Maaliskuun alussa parin kadun päähän avattiin uusi kuntosali, joka tarjosi mm. zumbaa lapsille. Esikoinen ehti tanssia Gummi Bearin tahdissa kuukauden, mutta ilmeisesti lasten zumba ei salin mielestä käynnistynyt halutulla volyymilla, joten se lopetettiin. Zumban tilalle löytyi loppuajaksi baletin alkeisryhmä, kaksi kertaa viikossa, kävelymatkan päässä sekin.

Tanssikoulu Chassé on kaunis kuin karamelli. Seinät ovat liilaa, vaalenpunaista ja helmiäistä, ja pinkkiä pukuhuonetta kiertää tapettinauha, jossa poseeraa pieniä ballerinoja. Pikkuvelikin halusi nähdä missä sisko käy baletissa, ja huokaisi vaikuttuneena tanssikoulun kultakoristeisessa vessassa: "Täällä ne balettitanssijat käy vessassa, tämmösessä." Vaikka balettipyrähdys täällä jää lyhyeksi, puitteet ainakin ovat ehtineet täyttää kaikki pienen tytön unelmat.

Oma unelmani erilaisesta vanhempainvapaasta täyttyi täällä paremmin kuin osasin lainkaan odottaa. En ole pessimisti, mutta varauduin vaikeampaan. Että "ei se helppoa olisi, mutta kannattaa." Nyt sanon vain, että tosiaan kannatti! Perheen kasvettua asuminen oli katkolla joka tapauksessa, joten emme menettäneet tällä tempauksella mitään - edes merkittävästi rahaa - mutta saimme moninkertaisesti sellaista, mistä osan huomaa varmasti vasta ajan päästä, kun kokemus pikku hiljaa jäsentyy muistoiksi. Jää nähtäväksi, mitä lapset tästä ajasta muistavat.

Appiukko soittaa.

Espanjan kielen opiskelulle ei tässä reissussa ole ollut aikaa eikä voimia, mutta on ollut hauskaa huomata, miten näinkin pienellä altistuksella puolisuomalaisessa paikassa jokin on alkanut raksuttaa. Kun olen yksin, mieleen putkahtelee sanontoja ja lauseenpätkiä. Avainnippua kotiportilla selatessa mieli totesi: "Estoy en casa." Esikoista zumbasta hakiessa: "La bebe... es en casa... con su papa." Jälkeenpäin kysyin ecuadorilaiselta ystävältä, oliko mieleni tuottamissa lauseissa tolkkua, ja kuulema oli. Häntä nauratti. Loppuajalle tavoitteeni olkoon hetki, jona virun auringossa ja selaan paikallista naistenlehteä, ja ymmärrän edes jonkin pätkän!!

Pidempi oleskelu muualla koko perheen voimin on poikennut kaikista aiemmista matkoistani ja opiskeluihin liittyvistä yksinäisistä oleskeluista. Nyt tärkein oli mukana.

Los amigos

Olemme tavanneet kuluneen talven aikana paljon uusia ihmisiä. Suurin yhdistävä tekijä on ollut lasten päiväkerho, ja samoissa puitteissa toimiva perhekerho. Kavereita on tullut sekä lapsille että vanhemmille, ja sama elämäntilanne on tuonut ympärille nopeasti tuiki tarpeellisen arjen turvaverkon. Viesti miehelle viime viikolla: "Logistiikkaongelma, voitteko ottaa meidänkin muksun kerhosta, tulen puistosta hakemaan?" Ja toisin päin: "Lähtiskö teidän isommat lapset meidän lasten kanssa puistoon, voitais yhden aikaan tulla hakemaan?"

Ensimmäisinä viikkoina ennen kerhon alkua esikoinen oli sosiaalisessa mielessä riipaisevan pettynyt koko Espanjaan: "Ei täällä nää ketään eikä kukaan tuu meille leikkimään, täällä ollaan vaan koko ajan kotona!" Ja se piti kyllä paikkansa nimenomaan esikoisen kohdalla. Äitini ollessa täällä olimme juosseet hoitamassa asioita, mutta mukana oli aina ollut joko vauva tai rattaisiin tarvittaessa istutettava keskimmäinen, ei koskaan esikoinen, joka olisi joutunut itse kävelemään reissut, jotka olivat siinä vaiheessa pitkiä ja hikisiä. Asia korjattiin pian, ja Espanja alkoi nopeasti tuntua esikoisenkin mielestä takapihaa ja lähipuistoa suuremmalta.

Erityisen tärkeää lapsille on ollut saada leikkikavereita kotiin, ja päästä itse kavereiden luo leikkimään. Kun kerholaiset pääsivät vauhtiin kyläilyissä, alkoikin kerholaisten vanhemmilla olla suorastaan ruuhkaa lasten treffikalentereissa! Toinen suosikkijuttu ovat olleet yökyläilyt. Rohkean isosiskon seurana myös pikkuveli on ollut täällä ensimmäisiä kertoja kaverikylässä samanikäisen pikkuveljen yövieraana. Viime viikonloppuna kaverisisarukset olivat toista kertaa meillä. On hämmästyttävää, miten matematiikka heittää tässä asiassa häränpyllyä: on hetkellisesti vaivattomampaa hoitaa unille, tai no, peteihinsä, viisi tenavaa yökyläiltana, kuin omat kolme tavallisena arki-iltana. Kuusivuotiaista neideistä tulee täysin itseohjautuvia, suorastaan keskenäänsulkeutuvia, ja kolmevuotiaat pikkumiehetkin lappavat iltapalamurot suihinsa ilman mitään patisteluja, kun saavat höhötellä vieretysten keittiön baarijakkaroilla.

Lasten uusien kavereiden perheistä kaksi asuu vakituisesti Fuengirolassa. Useat tuntemamme lapsiperheet ovat täällä talven yli tai lukuvuoden; monien kerholaisten vanhemmat ovat opettajina suomalaisessa koulussa. Kerhossakin lähteminen ja uusien tuleminen on jatkuvaa, vaikka kerhoon otetaankin mielellään vähintään kolme kuukautta täällä oleskelevia. Myös kerhon harjoittelijat tulevat ja menevät, joten harva se viikko kerhossa on vietetty joko kerholaisen tai harjoittelijan läksiäisiä. Pidemmän päälle vaihtuvuus kävisi varmasti rankaksi, mutta näin rajallisella ajalla kerhokokemus on tehnyt lapsista nopeampia tutustujia. Ehkä vanhemmistakin?

-Sitku mennään takas Suomeen Suomen-kavereille tulee ilo mut Espanjan-kaverit saa surun. 
-Miltäs siusta itestäs tuntuu? 
-En oikeen tiiä.

Nähtävyyksiä osa 2

Delfiininäytös Selwo Marinassa, Benalmadenassa.

  

Lähellä lintupuistoa.

Loman ensimmäinen viikko meni vielä viileässä tuulessa, mutta toisella viikolla alkoi selvästi lämpimämpi jakso. Lämmön huomaa erityisesti öissä ja aamuissa; lämpöpumppua ei ole enää tarvittu. 

Jälkimmäisellä lomaviikolla nähtiin eri kokoonpanoissa Torremolinoksen krokotiilipuisto, Benalmadenan delfinaario ja lintupuisto, vietettiin aikaa Patteripuistossa, sekä mittailtiin pitkät matkat Fuengirolan rantaviivaa ja lämmöstä vilkastuneita katuja.

Kohti rantaa.

Mutta rankkaahan se lomakin on pidemmän päälle. Esikoinen kysyi taannoin: "Milloin ois taas semmosta että ois ruoka uunissa ja mentäis leikkipuistoon?" 

Huomenna.