Arjen ihmeitä osa 2

Maitotuotteet. Tänne tullessamme tartuimme kaupassa rohkeasti tavallisiin maitotölkkeihin tai -pulloihin, vaikka Suomessa meillä on käytössä vähälaktoosiset ja laktoosittomat tuotteet. Ryhdyimme kokeiluun siksi, että itsekin laktoosivaivaisena olen käyttänyt vaivatta tavallista maitoa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Nyt on kulunut runsaat kaksi kuukautta, ja kaupasta kannetaan yhä tavallista maitoa. Se kyllä on huomattu, että satuimme alun alkaen ostamaan oikeanlaista maitoa. Iskukuumennettu maito aiheuttaa täälläkin vatsaoireita, mutta vähemmän käsitelty maito ei. Tavalliset jogurtit käyvät, mutta makeista vanukkaista saattaa tulla oireita. Tästä voi vetää johtopäätöksen, että Suomessakin kannattaa esikoiselle kokeilla vielä luomumaitoa. Sitä ei yksinkertaisesti enää jaksettu tehdä runsas vuosi sitten, kun viisivuotiaan kurjista vatsaoireista päästiin siirtymällä vähälaktoosisista tuotteista kokonaan laktoosittomiin.

"Oikea" maito oikealla, Pulevan Fresca "leche semidesnatada".

Epäkäytännölliset suihkut. Kaasulla lämpenevän veden lämpötila vaihtelee kylmästä kuumaan ja takaisin, joten viisivuotiaskaan ei voi seistä yksin suihkun alla. Lapset on käytettävä pesulla yksi kerrallaan pitämällä suihkupäätä kädessä ja lisäksi sormea lämpötila-anturina, itse suihkukaapin ovenraossa roikkuen. Suihkutettava palelee ja suihkuttaja kastuu. Ymmärrän kyllä seuraavalla kerralla kun käyn lasten kanssa saunassa, kuinka vaivatonta se on! Kaikki pesulla yhtä aikaa, lämpimästi ja kätevästi.   

Veden kovuus. Karttakuva pyykinpesuainepakkauksessa valistaa Espanjan koko itäisen ja eteläisen rannikkoalueen kuuluvan kovan pohjaveden alueeseen. Kotitalouksissa taistelua kalkkia vastaan käydäänkin usealla rintamalla. Astianpesukoneessa on käytettävä kalkinpoistosuolaa, pyykinpesukoneen lokeroon pudotetaan jokaisella pesukerralla kalkinpoistotabletti, ja suihkukaapin seiniä saisi tämän tästä sumutella kalkinpoistosuihkeella, jos haluaisi välttyä valkoisilta pisarajäljiltä. Telkkarimainoksissa kotirouvat ihastelevat kirkkaita lasiseiniä, ja kaupan hyllyt notkuvat kalkinpoistotuotteita jauheina, sumutteina ja tabletteina. Veden kovuus tuntuu myös mm. hiustenpesussa. Shampoo vaahtoutuu huonosti ja saa tukan takkuun, joka aukeaa vasta hoitoaineella, mikä puolestaan ei tahdo huuhtoutua pois. Tuttien ja tuttipullojen keittäminen osoittautui alun hankaluuden jälkeen tekniikkalajiksi: keitokset on ongittava vedestä heti kiehumisen jälkeen, sillä kalkki kerääntyy pintoihin vasta veden jäähtyessä hetkenkin.

Ruoan hinta. Sanottava se on, ruoka on halpaa. En osaa sanoa kattavasti mikä kaikki on edullisempaa kuin Suomessa, mutta kauppakassi tuntuu kautta linjan halvemmalta. Selailin äitini Suomesta lähettämää Kaksplus-lehteä ja hätkähdin lastenruokamainoksen kohdalla. Mukana oli euron etukuponki. "Tällä kupongilla smoothie 1 €/kpl!". Yksittäinen annospakkaus. Kallishan tuo on joka tapauksessa, mutta täällä vastaavia lasten välipalatuotteita tai muita yksittäispakattuja tuoremehuja, pillikaakaoita tai nektareita joita kerhoeväslaatikoihin tulee sujautettua, saa eurolla kolmen, neljän tai kuuden kappaleen monipakkauksen. Tuntuvan edullisia ovat siis ainakin juomat, jogurtit, juustot, kasvikset ja hedelmät. Rattaiden alakorissa kulki tänään kaupasta kotiin kolme kiloa mandariineja, siis kolme, hintaan 2,90.

Lauantairetki Benalmadenaan

Kahden kuukauden aikana lapsiperhearki ehtii asettua niin omaan uomaansa, ettei kerhon ja kaupan väliä kulkiessa edes huomaa olevansa missään sen kauempana. Varsinkaan, kun tekee töitäkin kotona. Lauantaiaamuna hyppäsimme kuitenkin ensimmäistä kertaa koko perhe junaan Los Bolichesin asemalta Malagan suuntaan, määränpäänä gondolihissinousu Calamorro-vuoren maisemia ihmettelemään.

Jo pelkkä parinkymmenen minuutin junamatka Los Bolichesista Benalmadenaan oli silmiähivelevä maisemaelämys. Uudenaikainen, metromaisesti kiihdytyksessä vingahteleva Renfe-juna suurine ikkunoineen esitteli meille auringon valaisemaa merta, kauniita pengerryksiä, vehreiksi istutettuja pihoja ja hulppeiden hotellirakennusten välistä vilahtelevaa, aina ja aina vain jatkuvaa hiekkarantaa niin leppoisasti, etten kyllästyisi näkymiin vaikka kulkisin väliä useamminkin. Lapsia jännitti, kun juna sukelsi muutaman kerran tunneliin tuntuvasti alaspäin taittaen.

Junanpenkit ovat selkeästi väärin päin!

Perillä Benalmadenassa herkuttelimme heti junasta päästyämme churrokahvilassa, ja suuntasimme sitten kohti gondolihissin lähtöpaikkaa tivolialueen lähistölle. Nousun henkilömäärä per hissikoppi on rajoitettu neljään, joten jakauduimme kahteen koppiin. Mies meni 3- ja 5-vuotiaiden kanssa ja minä vauvan. Kuulin perillä ylätasanteella, että ensimmäisessä kopissa oli ollut pientä alkujännitystä nousun alkaessa, mutta oma matkani kahdestaan pikku piiperön kanssa keinahtelevan gondolikopin hiljaisuudessa oli herkän rauhallinen. Vauva katseli kanssani henkeäsalpaavaa maisemaa - massiivisten kumpupilvien koristamaa taivasta, vuoroin sinisenä ja auringonvalaisemana hohtavaa merta, kauas alas jäävää vaaleaa rantakaupunkia, moottoritietä, suljettua huvipuistoaluetta, siellä täällä pilkahtelevia uima-altaita - hyvin keskittyneenä päätään käännellen, mutta ääntäkään päästämättä. Puolivälin jälkeen ilme mutristui sen näköiseksi, että nousu alkoi tuntua korvissa, joten loppumatka meni syödessä, kuinkas muuten.

Ylätasenteella oli syytä pukea joka iikalle päälle kaikki mukana olleet lisävaatekappaleet, sen verran kylmästi tuuli puhalsi. Vauva pakattiin kantoreppuun, joten nouseminen hissitasanteelta ylöspäin oli helppoa, mutta vaati varovaisuutta. Kaiteita oli kyllä koko matkalle, mutta kivetyt polut vuorenseinämässä olivat niin jyrkkiä, ja kaiteiden väliköt niin kolmevuotiaan mentäviä, että oli syytä pitää kiinni pienimmistä käpälistä ja välttää kaikenlaista ryntäilyä. Vauva kulki koko parituntisen "vuorikiipeilyn" reppukyytiin tyytyväisenä. Vihdoin. Luulen että suurin syy tyytyväisyyteen oli viileämpi ilma ja runsaampi vaatetus. Pipolle ja tumpuille ei juuri ole ollut käyttöä tätä ennen, mutta nyt kulkeminen viileässä ulkoilmassa pehmeäksi paketiksi puettuna oli onnistunein tähänastisista kantoreppureissuista. Uutta oli se, ettei herääminenkään saanut aikaan poisvänkäämistä, vaan retkeläinen jatkoi tirkistelyä repun uumenista.

Tähystelyä Fuengirolan suuntaan.

Siis mihin se kilipukki hyppäsi?

Reissumme ajoitus ei vain osunut aivan nappiin ja myöhästyimme näyttäväksi kehutusta petolintunäytöksestä ylätasanteella. Myös siesta, tuo pahalainen, pääsi taas kerran (ja yhä vain) yllättämään, joten vuorelta laskeutumisen jälkeen kävelimme jokseenkin suljetun asemanseudun läpi suoraan junaan. Benalmadena, Arroyo de la Miel, jätti siis vielä paljon nähtävää seuraavaankin kertaan!

Benalmadena, Arroyo de la Miel

Televisio

Ensimmäisinä viikkoina Espanjassa televisio tuli avattua lasten aamuohjelmien aikaan, ja usein myös illalla lasten mentyä nukkumaan. Viime aikoina sohvaa vastapäätä möllöttävä musta ruutu on kuitenkin jäänyt omiin oloihinsa. Syy lasten vieraantumiseen televisiosta on espanjankielinen dubbaus, kun taas omaksi tv-illan välineeksi on tullut netti. "Vain elämää, ei sen enempää..." Harmi, että viimeisiä viedään jo!

Olen dubbauskääntäjä ja seurasin alkuun muutamia espanjaksi dubattuja ohjelmia pelkästä uteliaisuudesta. Miltä näyttää ja kuulostaa televisio, joka esittää kyllä eri maiden ohjelmia, mutta ei halaistua sanaa eri kielillä?

Clan-kanavan tv-sarjatarjonta lapsille on pitkälti samaa kuin Ylellä Suomessa. Lapset ovat katsoneet espanjalaisina versioina ainakin Tuomas Veturia, Postimies Patea, Ritari Mikkeä, Dinojunaa, Pasin ja Kielon valtakuntaa, Pipsa Possua ja Naperoa.

Aikuisille suunnattujen elokuvien ja ohjelmien dubbaus on tarkkaa repliikkipituuksien ja huulisynkronian osalta, mutta valitettava totuus on, että dubattujen elokuvien äänimaailma on puuduttavan yksitoikkoinen. Kaikki elokuvat kuulostavat samalta. Tämä on yleinen dubbausta koskeva ennakkoluulo, mutta ero suomalaiseen jälkiäänitystapaan on suuri. Täällä tuntuu kuin katsojan ja elokuvan välissä olisi ääntä vääristävä kalvo. Ongelmaa on mm. dubatun äänen tilavaikutelmissa sekä ruudussa näkyvien hahmojen ja äänten ikäeroissa. Suoraan sanottuna, ääninäyttelijät kuulostavat liian vanhoilta. Miesäänet ovat rapsakoita papparaisia ja naiset pehmeä-äänisiä täti-ihmisiä. Tietysti kyse voi olla myös kulttuurierosta: äänityypit eivät välttämättä edes pyri seuraamaan alkuperäisiä. Ehkä tummasävyinen naisääni kuulostaa juuri oikealta espanjalaisen katsojan korvissa.

Olen miettinyt, voisiko dubbauksen yksitoikkoisuus johtua myös siitä, että Espanja nimenomaan on yksi suurista dubbausmaista. Kun kaikki dubataan, on rutinoitunut tuotantokoneisto kadottanut ainakin osan tekemisen innosta ja palosta. Tai ehkä sitä ei ole ollutkaan? Voi hyvin olla, että siinä missä suomalainen jälkiäänitysprosessi pyrkii luomaan itsenäisen kieliversion alkuperäisen rinnalle, espanjalaisessa tyydytään sisältöä välittävään käännökseen. Ainakin jokapäiväisissä, aikuisille suunnatuissa televisiodubbauksissa.

Kielenoppimisen kannalta televisio on tunnetusti tehokas. Siinä missä dubbaus on evännyt espanjalaisilta itseltään tilaisuuden oppia kieltä televisiosta, se ilo on nyt meidän puolellamme. Ohjelmateksitys palvelee täälläkin! Ja hyvin palveleekin. Espanjankielinen, kauniisti dubbausta seuraava tekstitys on saatavilla suurimpaan osaan ohjelmista. Ehkä Tuomas Veturi saa vielä mahdollisuuden.

Kaipauksella ja kiitoksella

Kävelen paljain jaloin vanhaan ratapohjaan tehtyä hiekkatietä. Taata pysähtyy kohdalleni punaisella avopuimurilla ja minä kiipeän kyytiin. Puimurin nypyläinen metallilattia tuntuu jalkojen alla lämpimämmältä kuin illan viilentämä hiekkatie.

Opettelen ajamaan ilman apupyöriä. Tarakkaan on solmittu ruskea kengännauha, josta taata pitää kiinni. Poljen hyvää vauhtia kunnes huomaan että hän on päästänyt irti.

Yksi soittoläksykappale on jäänyt kokonaan harjoittelematta. Itken ja kiukkuan pianotuolilla kun en edes muista miltä kappale kuulosti opettajan soittamana. Taata tulee viereeni ja etsii koskettimilta ensimmäisen nuotin.


Suomalaisen pyhäinpäivän aamu toi suruviestin. Taata, lasten isotaata, oli nukkunut pois.

Karkki vai kepponen?

Halloween, ensimmäistä kertaa koettuna. Illan hämärtyessä ripustimme etupihalle paperilyhtyjä kertomaan kiertelijöille, että täälläkin ollaan valmiina keppostelijoiden varalta. Lapset saivat vihdoin pukea päälleen h-hetkeä odottaneet pukunsa, ja pian resuhelmainen noita ja kävelevä kurpitsa olivat valmiina lähtöön.

Alkaa jo hämärtää, valmiina ollaan!

Hetkeä myöhemmin. Ilta pimenee nopeasti.

Koolla oli neljän perheen lapset, joten kierrettävä aluekin laajeni mukavasti: kaksi kerrostaloa ja kahden kadun rivitalot. Olinkin miettinyt, miten ovelta ovelle voi ylipäänsä päästä, kun kaikki pihat, parhaassa tapauksessa kokonaiset kadut, on suljettu porteilla. Avainsana on liittoutuminen!

Halloweeniin oli heittäydytty monissa kodeissa. Pihaportteihin oli kiedottu hämähäkinseittejä, ja ovissa ja ikkunoissa roikkui kummitushahmoja. Yhdellä pihalla seisoi portieerina luonnollisen kokoinen luuranko mustassa viitassa, mutta sekään ei säikäyttänyt pelotonta liittoumaa, johon kuului meiltä lähteneiden noidan ja kurpitsan lisäksi Lumikki, kalpeaksi meikattu zombi, pääkallokasvoinen viikatemies ja mustahuppuinen Scream. Karkkikorit ja -ämpärit täyttyivät nopeasti ja keppostelijoihin suhtauduttiin iloisesti; joukko tuntui olevan odotettu vieras. Yhdessä kodissa isäntäväki itse äityi säikyttelemään lapsia sammuttamalla valot ja kalisuttelemalla keppiä pimeässä rappukäytävässä - tapaus jota kolmivuotias kertasi useaan otteeseen silmät pyöreinä.

Mukavaa oli, ja lasten espanjan sanavarasto karttui kerrasta ainakin parilla sanalla: Truco o trato!

Seuraava aamu. Taitaa olla karkkipäivä!

Syksyn merkkejä

Ilmassa alkaa täälläkin olla syksyn tuntua. Yöt ovat viileämpiä ja vaikka päivälämpötila nousee yhä pitkälle yli kahdenkymmenen, ilma tuoksuu syksyltä. Ei omenoilta ja märiltä lehdiltä, mutta paahtuneelta ja kuivahtaneelta.

Kävimme tänään tiettävästi viimeistä kertaa uima-altaalla. Nyt sitten. Lähin allashan meni kiinni jo kesäkauden loputtua syyskuun lopussa, mutta taloyhtiön toinen allas jatkoi asukkaiden pyynnöstä aukioloa koko lokakuun ajan. Altaita ei ole lämmitetty, emmekä pilvisempinä päivinä ole käyneet edes kokeilemassa, kuinka kylmäksi vesi on yön aikana viilentynyt. Tänään, kun aurinko paistoi täydeltä terältä ja allasvesi tuntui järvilämpöiseltä, kävimme kaikki vauvaa lukuunottamatta pulahtamassa. Lapset ovat tänä aikana tulleet huomattavasti rohkeammiksi vedessä. Viisivuotias ei vielä osaa uida, mutta pitkät liu'ut ja muutamat uintivedot näyttävät jo lupaavilta. Kolmevuotias on viihtynyt vedessä kainaloiden alle laitettavan uintipötkylän kanssa, ja etenee varmalla vesijuoksumaisella tyylillä. Molemmat hyppäävät pötkylöineen uppeluksiin veteen altaan reunalta ja pulpahtavat pintaan kuin korkit. Haikeina jätimme hyvästit uima-altaalle, se ei todennäköisesti ehdi enää aueta keväällä ennen lähtöämme.

Ilmeisesti yksi "syksyn merkki" täällä on halloweenin lähestyminen. Lähin kaikenlaista sekatavaraa ja krääsää myyvä nk. kiinakauppa on jo aikaa sitten täyttynyt halloweentarvikkeista ja sitä on lähes mahdotonta ohittaa antamatta lasten hypistellä ulkorekeissä roikkuvia kauhupukuja. Valikoima on laajin näkemäni: erilaisia noitia, vampyyrejä, zombeja, mitä lie valkopukuisia uhrineitoja, piruja, Frankensteinin hirviöitä, erilaisia kurpitsa-asuja ja kurpitsaprinsessoja, lääkäritakkeja sekä kokonainen verentahrima leikkaussalitiimi - puvut koko perheelle? Emme ole koskaan aiemmin juhlineet halloweenia, mutta espanjalainen panostus tähän juhlaan näyttää olevan sillä tasolla, että ehkä nyt on aika osallistua, ainakin lasten pukeutumisen ja kurpitsalyhdyn verran. Pari noitaa ainakin askartelimme kuluneella viikolla, 5-vuotiaan aloitteesta.

Kyöpelinvuorelta vai mistä lie Mijaksen kukkulalta?

Muutaman viileämmän ja sateisemman päivän aikana törmäsimme yhteen vauvaperheen jykevään maamerkkiin. Pyykkivuoreen. Telineille takapihalle ja parvekkeelle ripustetut pyykit eivät ottaneet kuivuakseen, ja kun ensimmäinen teline levitettiin olohuoneeseen, saattoi vain kuvitella miten nihkeä talvi olisi tiedossa jos niitä olisi siinä kolme rinnakkain lähes jatkuvasti. Jo samana iltana soi porttipuhelin ja ovesta kannettiin kuivausrumpu. Mies ja miehen veli löysivät sopivan koneen espanjalaiselta nettikirppikseltä ja hoitivat kaupat tekstiviestitse Google-kääntäjän avustuksella. Tervetuloa, syksy!

Kuiva jokiuoma odottaa syksyn sadevesiä.

Maisemia

Olen viime päivinä metsästänyt vauvalle Manduca-kantoreppua. Aiemmin meillä käytettyä kantoliinaakin on kokeiltu, mutta tämä maailmantarkkailija ei yksinkertaisesti tyydy painamaan päätään kantajaa vasten, vaan haluaa nähdä ympärilleen. En uskoisi tätä "mahdottomuutta", ellen olisi jo kantanut kahta liinassa. Tiedän miltä tuntuu, kun vauva nauttii olostaan liinassa, ja ero tähän kuikuilijaan on ilmeinen.

Manduca tuntuu säilyttävän hyvin myyntiarvonsa, tai ainakin pyyntiarvon. Löysin suomalaiselta nettikirppikseltä suhteellisen edullisen käytetyn mutta hyväkuntoisen Manduca-repun, joka sijaitsi Pohjois-Karjalassa. Myyjä vain ei ollut halukas postittamaan reppua ulkomaille, joten päädyin sittenkin tilaamaan uuden espanjalaisesta nettikaupasta. Hinta olikin parikymmentä euroa suomalaiskauppojen hintoja alempi, ja toimitus luvattiin ilman kuluja. Tämä oli ensimmäinen kerta kun NIE-numeroa kysyttiin, ja kirjoitin sen tärkeänä kirjautumiskaavakkeeseen. Nyt vain odotellaan lähetystä saapuvaksi ja toivotaan että kyyti kelpaa pikkuneidille. Reppu selässä tai rinnuksessa suuntaamme ensimmäisenä ainakin tänne:

Näkymä asunnon läheiseltä näköalatasanteelta.

Sama paikka illan pimennyttyä.