Ensitunnelmia

Täällä ollaan siis! Matka meni käsittämättömän hyvin, vaikka kentälle lähdettiin ajelemaan ennen yhtä yöllä. Isommat lapset ehtivät nukkua kolmisen tuntia ennen herätystä. Vauva aavisteli jotain erikoista olevan tekeillä ja nukkui lähtöä edeltävänä päivänä vain pieniä torkahduksia. Kun sitten päästiin matkaan, vauva otti unenpäästä kiinni ja nukkui lentomatkan puoliväliin asti. Nukkui, vaikka turvakaukalo vaihtui syliksi, ja vaikka vieressä istuvan isoveljen oli vaikea odottaa koneen nousua, ja vaikka se kone sitten nousi. Siinä kohtaa myös isoveli oli nukahtanut, eikä tiennyt noususta tuon taivaallista. Heräsi sitten katselemaan pilviä aikansa nukuttuaan. Vauvan herättyä lentomatka jatkui imetysmaratonina, josta seurannutta omaa nestehukkaa korjailin pitkälle seuraavaan päivään.

Asunto on ollut yhtä positiivista yllätystä. Taloyhtiön uima-allas on yhä auki, ja allaspihasta on tullut lasten suosikkipaikka. Keittiö on hyvin varusteltu, ja nyt ensimmäisen viikon lopulla vielä paremmin, kun karvaisiksi kulahtaneet teflonkattilat vaihtuivat alle kolmella kympillä upouuteen teräskattilasarjaan.

Vauva on täällä erityisen tyytyväinen. Ihmettelin tätä jo tulopäivänä, sillä vaikka touhua ja järjesteltävää riitti, vauva köllötteli kaikessa tyytyväisyydessä yläkerran parisängyn päällä. Hereillä, virkeänä ja hyväntuulisena, vaikkei kukaan joka hetki seuraa pitänytkään. Söi, ja jatkoi köllöttelyä. Syyn täytyy olla lämmössä ja paljaissa varpaissa. Niitä ei pussiteta potkuhousuihin, eikä niiden päälle vedetä villasukkia.

Monenlaista totuttelua arkitoimissa on. Kalkkipitoinen kraanavesi käy vain pesuvedeksi. Keitin tuttipullot kraanavedellä, mutta en tee sitä toiste. Hienonhienon kalkkijauheen peseminen pullojen ja tuttiosien pinnasta oli oma hommansa. Käsite "kotiavain" tarkoittaa noin seitsemän avaimen nippua. Avainnipussa on erillinen avain ulko-oveen, etupihan porttiin, takaoven porttiin, kadun kävelytien porttiin ja uima-allaspihan porttiin. Nippuja on kolme, ja ne ovat keskenään erilaisia. Ovien sisäpuolilla ei ole kädellä käännettäviä salpoja, vaan sisäpuolellekin tarvitaan avain. Ovista ja porteista kulkeminen on yhtä avainten valikoimista!

Suomessa meillä on ollut käytössä laktoosittomat ja vähälaktoosiset tuotteet. Vähän niin kuin joka toisella suomalaisella? Tänne tullessa strategia oli, että kokeillaan tavallista maitoa, ja turvaudutaan erikoismaitoihin vasta jos on pakko. Vielä ei ole tarvinnut. Herkkävatsaisin esikoisemmekaan ei ole oireillut ns. laktoosivaivoja ollenkaan. Tai mitä vaivoja ne nyt sitten ovat, voisi Suomen maidonjalostukselta kysyä. Jäätelöistäkin on saanut valita ihan minkä tahansa!

Seuraavasta oikealle, Fuengirola!

Pakataan, pakataan

No niin, tässä kun on viime aikoina pakattu yhteen jos toiseenkiin lähtöön, nyt on vihdoin aika pakata varsinaiset matkatavarat. Vastikään tehdyn muuttopakkaamisen jälkeen tehtävä on yllättävän helppo. Tulimme jo asuntoa tyhjentäessä erotelleeksi varastoon ja matkaan lähtevät tavarat. Ja varastokuormahan siirtyi tässä eräänä yönseutuna yllättävän lähelle. Bilteman muuttolaatkoista koostuvan kuorman säilytyspaikaksi päätyi oman entisen huoneeni makuualkovi! Yllättävän tilava, näköjään. Koimme siis aikamoisen takaiskun jo täytetyn varaston suhteen, mutta onni onnettomuudessa oli, että asia hoitui ennen lähtöä. Miehellä ja kahdella muuttoavuksi uhrautuneella taitaa yhä olla pohkeet hellinä.

Espanjan asunto on kalustettu ja perustarvikkeilla varustettu, joten matkaan lähtee lähinnä vaatteita ja vauvan tarvikkeita. Kaikkein suurin vaatekasa taitaakin olla vauvan, kun mukana on sekä nyt sopivia, että seuraavien kokojen vaatteita. Palatessamme vauva on yhdeksänkuinen! Ehkä hassuinta mitä otamme mukaan on tuttipulloharja ja paketillinen Chifonet-rättejä. Koska tykkään niistä räteistä!! Menemme asuntoon kuin kotiimme. Teemme siitä kodin. Varsinaisia lomasuunnitelmia ei ole, yritämme alkajaisiksi saada arjen pyörimään. Onko siellä sitä ja tätä, ostetaanko se sieltä vai täältä, saako sitä sieltä? Kaurahiutaleita. Vauvan ensipuuroja. Käsittääkseni puurokulttuuri on Espanjassa erilainen. Sitä ei ehkä ole? Lasten Xylitol-hammastahnaa, sitä pitääkin vielä ostaa.

Oma garderobini on raskauden jäljiltä niin olematon, että se taitaa mahtua puolikkaaseen matkalaukkuun. Leluja kumpikin isompi muksu pakkaa mukaan oman kerhoreppunsa verran. Töitä. Niitä olen ilokseni saanut jo pakata matkaan. Mukaan lähtevät myös työvälineet: kannettava tietokone, rakkaat kuluneet kuulokkeet ja irtonäppäimistö. Ruhtinaallisen kokoinen lisänäyttö jää varastoon, mutta ehkä se saa perillä tuuraajan. Kirjanpitäjä käski suomentamaan hänelle lähetettävät kuitit, "että mitä niissä on".

Sillä lailla. Nyt pitää jatkaa pakkaamista. Vauvan uni on jo niin syvää että uskaltaa sytyttää valot.

Tuhat sanaa espanjaa

En osaa espanjaa. Jos vertaan ensi talven tilannetta omiin aikaisempiin ulkomailla oleskeluihini, kurssimatkoihin ja au pair -aikaan, nyt kyseessä on sukellus vieraaseen veteen. Ummikkoon. Ja porukalla. Ei mieskään osaa. Oppivatkohan lapset ennen meitä?

Toki paikka johon menemme on kaukana umpiespanjalaisesta kieliympäristöstä. Noudamme esimerkiksi asunnon toiset avaimet kivenheiton päästä naapurista, kuulema oikein mukavalta suomalaisrouvalta. Ostamme nettiliittymän suomeksi palvelevasta puhelinkaupasta. Viemme lapsemme suomalaiseen päiväkerhoon. Siitä huolimatta en jo pelkästään ammattini vuoksi voi välttyä lievältä mielenmyllerrykseltä siitä, että en oikeasti osaa minua pian ympäröivän maan kieltä. En tällä kertaa edes ole lähdössä maahan ensisijaisesti kielen vuoksi. Sekin on minulle melkein ensimmäinen kerta. Kokemukseni perinteisestä turistimatkailusta rajoittuu Thaimaan-häämatkaan, missä "sawadee ka" jäi mieleen täysin korvakuulolta opittuna fraasina. Tarkistin kirjoitusasun tätä kirjoittaessani. Olen siis aina opetellut kieliä oppikirjojen ja kieltenopetuksen säntillisessä maailmassa. Jossa kirjoitetaan oikein. Sanotaan oikein. Harjoitellaan ja kerrataan kunnes asia on omaksuttu. Suoritetaan koe ja saadaan arvosana. Kokonaisuus. Tutkinto. Ammatti.

Espanjan kielessä teoreettinen kokemukseni on puolitoista kertaa tahkottu alkeiskurssi osana pakollisia kieli- ja viestintäopintoja käännöstieteen laitoksella. Puolitoistakertainen siksi, että jokseenkin tunnollisena opiskelijana tämä kurssi oli ainoita jonka keskeytin. Ja palasin vuoden päästä tahkoamaan loppuun, kun pakko oli. Kurssi arvosteltiin asteikolla hyväksytty/hylätty. Kurssin opettaja oli varmasti yhtä kyllästynyt naamaani kuin minä hänen kuivaan opetukseensa.

Ihanaa, ja kamalaa. Hykerryttävää. Ja johan oli aika! Opin mitä opin. Jos tiedossa on tilanne, jossa todella täytyy ymmärtää ja tulla ymmärretyksi, vaikkapa lapsen lääkärikäynti, olen valmis hankkimaan asioimistulkin avukseni.

Ennen sukellusta ummikkolampeen kastan jalkojani ja koko perhettä kotitekoisessa kielikylvyssä. Tilasin äänisanakirjaksi nimetyn kielilevyn, jonka mukana ei tullut tehtäväkirjaa. Ohjeena on kuunnella rentoutuneesti, "kuin kuuntelisit mielimusiikkiasi". Levy käsittää tuhat espanjan sanaa. Tuloksista tuonnempana, hasta luego!

c/o Mummola

Nyt kun lasten tähän saakka tuntemalle kodille on jätetty hyvästit ja nimet on liimailtu mummolan postilaatikon sisäkanteen, voisi hetken miettiä mitä lapset tuumivat tästä kaikesta.

Keskimmäinen, melkein kolmevuotias, tiedusteli eilen kummitädiltään: "Onko teillä koti?" Äänestä kuulsi hellyttävän vilpittömänä, että poika todella odotti vastausta, näistä asioista kun ei tiedä. "Espanja", tuo sana jota nyt on toisteltu, on hänelle käsitteenä täyttä utopiaa. Kun ne nimet nimittäin oli liimattu postilaatikkoon, poika hihkaisi iloisena: "Tää on meijän Espanja!"

Viisivuotias puolestaan riemuitsee samasta osoitteesta mummon ja taatan kanssa, "mummola on nyt meijänkin koti!", mutta kesken leikkien iskevistä kiukkukohtauksista huomaa, että turneeväsymystä on ilmoilla. Onneksi syli auttaa. Ja onneksi sylejä on useampi. Hämmästyttävää tuntuu molemmille lapsille olevan "miks iskä on aina töissä", ja sitä se mies taitaa hämmästellä jo itsekin. Vielä kaksi viikkoa. Pienin pikkarainen on tässä mylläkässä saanut aimo annoksen hyviä unia raittiissa maalaisilmassa, ja aina välillä myös mummon ja mummin hoivaa äidin ja isin lisäksi.

On hienon hienoa, että lasten mummo tosiaan lähtee alkuajaksi mukaan matkaamme. Uskon sen auttavan lasten sopeutumisessa uusiin ympyröihin paikan päällä, kun viikkoja kestäneen symbioosin jälkeen ei tarvitse heti ikävöidä myös kaikkia isovanhempia. Ja kun kaiken uuden voi heti esitellä myös mummolle. Mummoa huudellaan siis kovasti vielä seuraavassakin osoitteessa. Ehkä se on mummostakin pikkuisen mukavaa, vaikkei edessä taida olla se kaikkein leppoisin tuoreen eläkeläisen etelänmatka!

Ratkaisuja

Tulihan se, Eläketurvakeskuksen lupalappu. Sain siis hakemani A1-todistuksen, jonka perusteella saan jatkaa työtäni Espanjassa ilman velvollisuutta sikäläisiin sosiaaliturvamaksuihin. Todistus on kolmisivuinen kaavake, jossa on rastit sopivissa kohdissa. Oleskeluvaltiossa olen "[x] lähetetty itsenäinen ammatinharjoittaja" ja kotimaassa "[x] itsenäinen ammatinharjoittaja". En olisi tiennyt koko järjestelystä, ellei Kelan virkailija olisi toukokuussa kertonut, että yhdistelmään "ulkomailla oleskelu" ja "työ" noin yleensä ottaen liittyy ongelma, vaikka kyse on niin sanotusta etätyöstä. No, nyt tuo ongelma on ratkaistu. Tämän lisäksi koko perheelle on haettu eurooppalaiset sairaanhoitokortit ja Kelaan täytetty ilmoitus tilapäisestä oleskelusta ulkomailla, mikä varmistaa myös perheenjäsenten pysymisen Suomen sosiaaliturvan piirissä. Tämän pitäisi kyllä olla selvää pelkästään oleskelun pituuden tai paremmin lyhyyden perusteella, sillä alle vuoden kestävä oleskelu katsotaan joka tapauksessa tilapäiseksi.

Ratkaisu on saatu myös lasten päiväkerhopaikoista. Olemme tervetulleita Pacosintuvalle aloittelemaan kerhoa heti kun olemme asettuneet paikan päälle! Ilahduin kun luin lisää kerhon toiminnasta. Sen lisäksi, että kyseessä on ev.lut. kirkon kerho, sen toiminta pohjautuu montessoripedagogiikkaan. 

Myös lähtöpäivä on päätetty, ja kyyti kentälle ratkaistu. Niin, tässä kun olemme kymmenen vuotta asuneet lentokentän kupeessa, tähän reissuun sitten lähdetään runsaan parinsadan kilometrin päästä, ja kokoonpanolla joka ei mahdu henkilöautoon. Vielä alkukesällä elänyt suunnitelma viedä myös oma auto Espanjaan on hylätty, ja autolle on järjestetty talviseisontapaikka. Lähtöpäiväksi varasimme isomman auton, jolla lentokenttämatka taitetaan aamuyön tunteina. Retkikunnan pienimmäinen ei vielä ihan ole vakuuttunut automatkailusta, joten tilavampi kyyti ja mahdollisuus istua vauvan kaukalon vieressä helpottavat matkantekoa. Ei sillä, etteikö isosiskostakin olisi jo tullut taitava tutintarjoilija oman auton takapenkillä! Tähän kyytiin isosisko on kuitenkin täysin oikeutetusti varannut paikan mummon vierestä, kuten myös lentokoneeseen. Mummo lähtee siis mukaan! Olemme äidilleni erittäin kiitollisia lisäsylistä. Äitini paluulento on kahden viikon päässä lähtöpäivästä, joten myös yksiä kolmivuotissynttäreitä päästään juhlimaan kotoisasti mummon kanssa kakkua haukaten.

Syksyn sävel

Hassu setä laulaa hauskan laulun. Ei, ei se voi olla väärin!
Raappana - Kauas pois

Vauvaelämää

Merkittäköön muistoksi vauvakirjaan: mikä oli ensimmäinen asiakirja, johon nimesi kirjoitettiin kun olit kymmenen päivän ikäinen? Ei, se ei ollut ilmoitus väestörekisteriin. Eikä neuvolakortti. Se oli passiajanvaraus. Ja lentolippuvarauskin ehti edelle.

Näiden välissä kotiin ehti onneksi myös odotettu väestörekisterilappu ja vauvan henkilötunnus, joten arvion perusteella tehty passiajanvaraus ei ollut turha. Oikeastaan passi ei olisi välttämätön EU-alueella, mutta päädyimme siihen, koska se on kuitenkin henkilökorttia paremmin ymmärretty tilanteessa kuin tilanteessa. Passin kaveriksi hankittava eurooppalainen sairaanhoitokortti tekee piltistämme hoitokelpoisen paikallisessa terveydenhuollossa. Onko Espanjassa neuvolajärjestelmää? Jos on, kuulummeko siihen? Sitä en vielä(kään) tiedä. Oma neuvolantätimme laskee kalenteristaan päiviä, mitä ehditään vielä varata tehtäväksi kotimaassa, kun lähtöpäivään on nyt vajaat seitsemän viikkoa.

No mutta se matkustusbyrokratiasta, totta puhuen se on ollut aivan taka-alalla. Vauvan synnyttyä olimme ensimmäisen viikon ja miehen ruhtinaallisen isyysvapaa-ajan kotona. Siinä ihanassa onnittelukukkien ja vauvantuoksun, vauvan unen ja valveen sekoituksessa. Isompien sisarusten ihmetyksessä. Miehen jouduttua takaisin töihin köröttelin vauvan kanssa junalla mummolaan, jonne isommat lapset olivat ehtineet jo isovanhempien mukana pari yönseutua aiemmin.

Mummolassa päivät ovat täyttyneet ihanan tavallisesta vauvaelämästä ja vierailevista sukulaisista. Vauva syö, ja nukkuu. Tai syö, syö, syö ja nukkuu, ehkä. Mutta ainakin syö. Rintamaito näyttää kelpaavan myös pullosta, joten maito maistuu muidenkin kuin äidin sylissä. Isommille on riittänyt touhua ja mummolan pihalle leikkikavereita.

Tätä kirjoittaessani vauva lopettelee maitopullollistaan mummon sylissä tuvan kiikkutuolissa. On taas unen vuoro.