Syksyn sävel

Hassu setä laulaa hauskan laulun. Ei, ei se voi olla väärin!
Raappana - Kauas pois

Vauvaelämää

Merkittäköön muistoksi vauvakirjaan: mikä oli ensimmäinen asiakirja, johon nimesi kirjoitettiin kun olit kymmenen päivän ikäinen? Ei, se ei ollut ilmoitus väestörekisteriin. Eikä neuvolakortti. Se oli passiajanvaraus. Ja lentolippuvarauskin ehti edelle.

Näiden välissä kotiin ehti onneksi myös odotettu väestörekisterilappu ja vauvan henkilötunnus, joten arvion perusteella tehty passiajanvaraus ei ollut turha. Oikeastaan passi ei olisi välttämätön EU-alueella, mutta päädyimme siihen, koska se on kuitenkin henkilökorttia paremmin ymmärretty tilanteessa kuin tilanteessa. Passin kaveriksi hankittava eurooppalainen sairaanhoitokortti tekee piltistämme hoitokelpoisen paikallisessa terveydenhuollossa. Onko Espanjassa neuvolajärjestelmää? Jos on, kuulummeko siihen? Sitä en vielä(kään) tiedä. Oma neuvolantätimme laskee kalenteristaan päiviä, mitä ehditään vielä varata tehtäväksi kotimaassa, kun lähtöpäivään on nyt vajaat seitsemän viikkoa.

No mutta se matkustusbyrokratiasta, totta puhuen se on ollut aivan taka-alalla. Vauvan synnyttyä olimme ensimmäisen viikon ja miehen ruhtinaallisen isyysvapaa-ajan kotona. Siinä ihanassa onnittelukukkien ja vauvantuoksun, vauvan unen ja valveen sekoituksessa. Isompien sisarusten ihmetyksessä. Miehen jouduttua takaisin töihin köröttelin vauvan kanssa junalla mummolaan, jonne isommat lapset olivat ehtineet jo isovanhempien mukana pari yönseutua aiemmin.

Mummolassa päivät ovat täyttyneet ihanan tavallisesta vauvaelämästä ja vierailevista sukulaisista. Vauva syö, ja nukkuu. Tai syö, syö, syö ja nukkuu, ehkä. Mutta ainakin syö. Rintamaito näyttää kelpaavan myös pullosta, joten maito maistuu muidenkin kuin äidin sylissä. Isommille on riittänyt touhua ja mummolan pihalle leikkikavereita.

Tätä kirjoittaessani vauva lopettelee maitopullollistaan mummon sylissä tuvan kiikkutuolissa. On taas unen vuoro.

Irtolaiset

Nyt kun vauva on saatu turvallisesti maailmaan, on taas aika tarttua toimeen. Tervetuloa irtolaiseksi, uusi pieni ihminen! Aloitimme siis asunnon irtisanomisella. Allekirjoitukset ja kuori postiin. Ei suljettu suudelmin. Vielä soitto vuokraemännälle, että olemme varmasti yhteisymmärryksessä irtisanomisajasta.

Uusi nippu muuttolaatikoita. Pianon pyyhintä enimmistä sormenjäljistä, sille on menolippu huomiseksi. Väliaikaisratkaisuja: iso muovinen säilytysboksi vauvan kylpyammeeksi, sitteri lainaan kaverilta. 

Pian uskaltaa jo katsella lentolippuja.

Edit: Ai niin, sain tänään tehtyä myös ristiäisiin liittyvät varaukset. Ajankohdaksi tuli viikko ennen asunnon irtisanomisajan päättymistä. Koti on tuskin ihan juhlakunnossa siinä kohtaa joten kaste on kirkossa ja kaffet - tadaa - seurakuntakodilla jossa itse olen käynyt päiväkerhoa!

Edit: Korjaus, sekä kaste että kaffet seurakuntakodilla, ja viikkoa myöhemmin, kun asunnon tyhjennys on kokonaan hoidettu!

Ystävän sanoin

"Odotusta, jännitystä.

Pienen vauvan tuhinaa.

Pakkailua, matkailua.

Kyllä riittää tohinaa.

Hetken pienen, istun siihen,

katson pientä tulijaa.

Paijaan päätä, suukon annan,

 ei vois olla parempaa!"

Kiitos Sanna!

Odottelua

Niin sitä päästiin jo heinäkuuhun. Juhannuksen seudun miltei pariviikkoinen oleilu lasten mummolassa ja omassa lapsuudenkodissa lyhensi sitä kuuluisaa odottavan aikaa ja selkiytti lähtöä edeltävän ajan suunnitelmia.

Lapset saivat mummolasta ikioman väliaikaishuoneen (josta ovatkin kovasti polleita). Se helpottaa huomattavasti lähtöä edeltävää väliaikaismuuttoa, kun irtisanottava asunto tyhjennetään elokuun loppuun mennessä. Viisi- ja melkein kolmivuotiaan muuttoapu ei ole välttämätöntä! Samalla tuli harjoiteltua lasten ensimmäinen parin yön oma mummolaoleilu, kun kävin juhannuksen jälkeen ultrassa jossa suljettiin pois epäily vauvan perätilasta. Mummolareissulla löytyi myös vauvalle uusi menopeli; tarpeettomiksi jääneet mustat tuplarattaat on nyt vaihdettu vaaleisiin yhdistelmärattaisiin. Olin katsellut tiettyä vaunumallia saksalaisesta nettikaupasta (anteeksi vain suomalaiset vaunumyyjät, hinnoissanne on pahasti vikaa!) kun saman malliset rattaat tulivat käytettyinä myyntiin naapuripaikkakunnalle. Kaikki muu on vauvaa varten valmiina.

Myös minä.

Palloja, pinoja ja pakkauksia.

Välitilassa

Niin, mitä voi pakata, ilman että loppuajan asumisesta tulee hankalaa mutta että jäljelle jää vain sen verran tavaraa, että ne jaksaa hoidella pois vauva kainalossa?

Asunnon isoimmat loppusijoitusta vaativat tavarat ovat nyt saaneet paikkansa. Alunperin väliaikaiseksi hankittu, tummanpuhuva Ikean Expedit saa elokuun loppuun mennessä uuden kodin lasten serkkupojan huoneesta, ja aina vähän liian isolta tuntunut olohuoneen laatikollinen pöytäarkku pääsee mökkikalusteeksi miehen siskontyttärelle. Jo kauan sitten liian pieneksi jäänyt keittiönpöytä ei sekään ansaitse varastopaikkaa. Oman mummoni kihlalipasto 40-luvulta, se kaunismuotoinen ja kippurajalkainen, mutta sittemmin teinivuosiksi mustalla petsilakalla sivelty, pääsi toissa päivänä uuden tiensä alkuun kierrätyskeskuksen vastaanottokatoksen alle. Toivotin sille hyvää seuraavaa elämää, tulkoon siitä jonkun entistämisintoisen ahkera kesäprojekti.

Jäljellä olevista paperitöistä päällimmäisenä on NIE-numeroiden hankkiminen. Kyse on ulkomaalaisten tunnistenumeroista Espanjassa (número de identificacíon de extranjeros), jotka tarvitaan mm. pankkitilin avaamiseen. Pankkitili on avattava, jotta voi avata paikallisen puhelin- tai nettiliittymän, joiden laskut on hoidettava suoraveloituksena paikalliselta tililtä. Myös päivittäinen rahankäyttö on tietysti edullisempaa paikallisen pankin kortilla. NIE-numerot voi hankkia paikan päällä poliisiasemalta tai etukäteen Suomessa Espanjan suurlähetystön konsulipalvelun kautta. Ensimmäinen vaihtoehto voi hyvällä tuurilla olla hyvinkin nopea, huonolla todella hidas. Jälkimmäinen on joka tapauksessa hidas, koska hakemukset käyvät käsiteltävinä Madridissa, mutta plussana on se, että haun voi aloittaa jo nyt eikä vasta syyskuussa. Hakemuspaperit odottavat jo pianon kulmalla (jouduttuaan pois lipaston päältä), joten eiköhän ne tule vietyä suurlähetystöön.

Edit: Tosiasiassa tavaroiden karsinta ei vielä edes tunnu arjessa. Viisivuotiaan kommentti lastenhuoneesta, josta oli hoitopäivän aikana taas pakattu yksi muuttolaatikollinen ja samalla hävitetty vajaa jätesäkillinen: "Äiti täällä on siivottu, ihanaa!!"

Säkkiin vai laatikkoon?

Kun edessä on uutuuttaan muotoon taitettu pahvilaatikko ja tarkoituksena laittaa siihen tavaroita joita todella aikoo tarvita jatkossa, (sekä nähdä niiden vuoksi pakkaamisen, kantamisen, kuljettamisen, varastoinnin ja lopulta purkamisen vaivan) laskee kynnys ylimääräisen hävittämiseen helpottavan matalaksi. Sitä varten vieressä on jätesäkki. Kirjahyllyn tyhjentämisen poistojen saldo oli 26 kg. Keittiön kippo-, kuppi- ja kapustaosastosta karsiutui 32 kg. Pelkkää tavaraa siis. Kuivakaappi vanhentuneine jauhopusseineen on vielä ratsaamatta.

Se, miksi satun tietämään myös poisheitettävät kilomäärät johtuu käytössä olevista muuttolaatikoista. Painoraja on 30 kg. Ja kokemus nähdä puntarista myös hävitettävän lastin paino on... palkitseva. Niin paljon tavaraa. Niin paljon painoa, taakkaa. Luulen, että tästä muutosta saatava tavarankarsintakokemus vaikuttaa materiasuhteeseeni loppuikäni.

Säkkiin, vai laatikkoon? Helpottavan usein säkkiin. Kaatopaikalle, myyntiin, kierrätykseen. Jos koet tarvitsevasi jotain - mitä, sitä et vielä tiedä - poikkea meillä!