Aurinkoiset muistot

No niinhän siinä kävi, ettei blogin pitämiseen tullut otettua aikaa! Väliaikaisen työpisteen ergonomia oli niin kammottava (pulpettimainen pikkupöytä ja puutarhatuoli), etten istunut siinä hetkeäkään ylimääräistä, mikä toisaalta on hyväkin asia. Syyskuun ajalle suunnitellut työt tulivat kuitenkin hoidetuksi. 

Kysyin nuorimmalta paluumatkalla, mikä tässä reissussa oli ollut kaikkein kivointa. Vastaus oli uima-allas, koulu, ja se kun pikkuserkut tulivat käymään. Erilainen koulukokemus oli kyllä kaikkien mieleen. Koulussa sai edetä itsenäisesti omissa tavoitteissa, ja tarvittaessa ohjausta oli saatavilla. Esikoinen erityisesti koki kuukauden hyvänä irtiottona yläasteen sosiaalisista piireistä, kun sai olla rauhassa ja hoitaa kouluhommansa ilman muuta säätöä. Keskimmäinen taisi vähän koheltaa menemään Espanjan koulussa, ainakin sisarusten mukaan nimi oli kuulunut sermien takaa muutaman kerran tiukkaan sävyyn, mutta tehtävät tuli tehtyä ja ryijyäkin riittävästi solmittua. Nuorimmainen mietti haikeana, miten selviää Suomen koulussa kun ei ole enää omaa avustajaa tehtävien äärellä.

Odotellaan ysiluokkalaista tunnilta rannasta.

Toivotut tekemiset

Ratsu uudelta nimeltään
Guapo, komea.

Meillä ei ollut tarkkoja suunnitelmia tekemisistä kuukauden ajalle, mutta mietittiin vähän, mikä olisi kunkin lapsen oma toivetekeminen sen lisäksi, mitä tehdään yhdssä. Esikoisen toive oli päästä hevosella maastoon, ja se toteutettiin osittain suomalaisen ratsastuskoulun, Hipico Gabarren maastoratsastusretkellä. Talli sijaitsi Mijasin maaseudulla, noin kahdeksan kilometrin päässä Los Bolichesin keskustasta. Seikkailtiin paikalle taksilla ja sovittiin sama taksi hakemaan kolmen tunnin päästä, sillä sijainnin selittäminen taksitilaukseen ilman tarkkaa, Google Mapsissa näkyvää osoitetta olisi kyllä mennyt hankalaksi! Hevonen jolla esikoinen lähti maastoon oli ns. rescue, entinen vaunuhevonen, jolle uusi omistaja kasvatti nyt sekä itsetuntoa että lihasmassaa lempeällä kohtelulla ja lihotuskuurilla.

Kartingia Miramarin katolla.

Synttärisankarin pihvi,
Entrecote de Ternera
Black Angus Argentino.

Keskimmäisen toiveet Espanjaan olivat karting-ajo ja ruokaravintolat. Kartingiin suunnattiin melkein reissun alkupäivinä tuttuun paikkaan Miramar Karting Experienceen, missä keskimmäinen kävi kymmenen vuotta sitten kyytiläisenä kaksipaikkaisessa autossa. Nyt poika pääsi tietenkin itse rattiin, ja ajamassa tuli käytyä useamman kerran. 

Ravintoloiden varsinainen toivepaikka eli pihviravintola etsittiin keskimmäisen 13-vuotissynttäripäivänä. Paikaksi valikoitui argentiinalainen ravintola Patagonia Steak House, missä kyllä syötiin parhaat pihvit pitkään aikaan. Nauratti pöytävarausta tehdessä; aloitin puhelimessa tervehdykset espanjaksi ja jatkoin englanniksi, ja kun lopuksi lausuin nimeni selvästi ja huolella, vastaukseksi tuli supisuomella "Mahtavaa Tuija, nähdään seitsemältä" - olin siis puhunut suomalaisen tarjoilijan kanssa. Näinhän se Fuengirolassa menee!

Nuorimman toive oli päästä näkemään delfiinit. Niitä voi Fuengirolassa hyvällä onnella nähdä veneellä tehtävällä delfiiniretkellä, mutta varmuudella niitä näkee Selwo Marinan eläinpuistossa Benalmadenassa. Tämäkin oli tuttu paikka kymmenen vuoden takaa, mutta silloin nuorimmainen nukkui sen reissun vaunuissa. Nyt odotettu delfiininäytös ei ollut ihan niin näyttävä kuin kymmenen vuotta sitten, silloin kouluttajat mm. uivat altaassa delfiinien kanssa. Delfiinien lisäksi puistossa nähtiin mm. flamingoja, pingviinejä, merileijonia ja pikkuapinoita.

Näiden touhujen ja retkien lisäksi tapasimme Fuengirolassa asuvaa tuttavaperhettä, kävimme heidän uudessa kodissaan ja koko porukalla katsomassa Torremolinoksen katujuhlaa ja härkäkulkuetta, Romeria Feria de San Miguel, missä kymmenet härkäparit vetivät näyttäviksi koristeltuja vankkureita, perässään perinneasuihin ja flamencomekkoihin pukeutuneet juhlijat. Siinä tunsi itsensä pahemman kerran alipukeutuneeksi shortsiasuisena turistina! Oli ihana huomata, että kymmen vuotta sitten alkanut tuttavuus jatkui aivan siihen mihin viimeksi jäi. Perheen vanhempi poika, tuolloin 11-vuotias, on jo muuttanut opiskelemaan Suomeen, ja meidän esikoisen kanssa samanikäinen tyttö käy ysiluokkaa Aurinkorannikon suomalaisessa koulussa.

Hyvä matka, hyvät muistot. Hasta luego, Fuengirola.

Koulupäiviä

Koulukirjat, eväät,
vesipullo,hattu ja aurinkorasva. 

Karitan koulussa on viihdytty hyvin ja varsinkin nuorimmainen on nauttinut siellä lähes henkilökohtaisesta opetuksesta. Aurinkorannikko on  ilmeisen suosittu opettaja- ja sosionomiopiskelijoiden harjoittelupaikka! Alkuun nuorimman, kolme-nelosten ryhmässä, oli vain kaksi oppilasta, ja avustajia kaksi - kivasti siis oma kummallekin! Tehtävät ovat edenneet sujuvasti nuoren aikuisen seurassa, ja kaikelle on ollut aikaa, esimerkiksi enkun sanojen opetteluun muistipelin muodossa. Isompien mielestä avustajien toiminta on stalkkaamista - aina joku kurkkaamassa miten homma etenee! Isommatkin ovat kuitenkin menneet kouluun mielellään, ja saaneet siellä itse päättää mitä aineita edistävät minäkin päivänä. Ideana on, että läksyt ja tavoitteet otetaan mukaan omasta Suomen koulusta, ja täällä koulussa tuetaan ja huolehditaan, että tavoitteet saavutetaan. Koulua on klo 10-14, valittavana oli joko ma-pe tai ma-to, meillä jätettiin perjantai etäpäiväksi (jos tehtäviä jää) tai vapaaksi, mitä se nyt on ollutkin, kun tehtävät on saatu tehtyä jo viikon aikana koulussa. 

 

Suomen koulun kannalta lapsille on myönnetty kuukauden loma ja annettu tehtävät mukaan; sinällään oma koulu ei siis noteeraa täällä käytyä yksityistä koulua mitenkään. Se kuitenkin on huomattu, että tehtävien tekeminen ja tavoitteissa pysyminen olisi työn ja tuskan takana ilman tuota koulua. Teinit tuskin edes heräisivät "loma-aamuun" niin, että sopiva määrä kouluhommia olisi tehtynä iltapäivän kahteen mennessä niin, että sen jälkeen olisi hyvillä mielin aikaa muulle.

Kässän tehtävää...

Taide- ja taitoaineita ei koulussa varsinaisesti opeteta. Nuorimmalle ei tullut näistä mitään tehtäväksi, mutta isommille tuli tehtäviä sekä kotitaloudesta että käsitöistä, ja liikunnasta liikuntapäiväkirja. Täällä on nyt sitten tehty perheelle ruokaa, solmittu ryijyä ja käyty käsityöliikkeessä perehtymässä paikalliseen käsityötarviketarjontaan. Luin ennakkoon, ettei Espanjasta löydy vastaavaa neulomiskulttuuria, vaan käsityöt ovat nahka- ja korutöitä sekä keramiikkaa, mutta kyllähän näissä Fugen kaupoissa on ihan edustava valikoima villalankaa ja sukkapuikkoja... Liikuntasuoritukset ovat tulleet helposti täyteen pitkistä kävelymatkoista ja uimisesta.

Näin ilman autoa liikkuessa koulupäivistä menee huomattavan paljon aikaa kouluun saattamiseen ja sieltä hakemiseen. Samalla reissulla saattajan pitää yleensä käydä ostamassa kaupasta kotiin vähintään viiden litran tonkka vettä. Kraanavesi on juomakelpoista, mutta kalkkista ja kloorisen makuista, eikä näin lämpimään aikaan kovin kylmää. Rytmiksi on muodostunut, että mies saattaa aamulla koululaiset, ja minä teen aamupäivän ajan töitä, ja hakureissulle lähdetään iltapäivällä yhdessä. Jos jaksetta on, jäädään suoraan koulusta rantaan ja kaupungille, tai jos tullaan kotiin, lähdetään vasta illemmalla keksimään tekemistä. Yhtenä iltana mentiin rantaan vasta seitsemän aikaan, ja mies huomasi että nyt ollaan paikallisessa aikataulussa: rannalla oli pelkästään espanjalaisia perheitä lapsineen. Ranta oli jo mennyt varjoon, mutta hiekka oli yhä lämmin päivän porotuksesta.

Uintiliikunnan suorittaja sukelluksissa.

Alkupuuhia

Matka tänne sujui hyvin, vaikka perjantaina startti kotoa tapahtui jo kolmelta aamulla. Ihme kyllä pakkaamiset saatiin hoidettua niin, että oikeasti ehdittiin nukkua alkuyö, ja lähtö tuntui vain aikaiselta aamulta. 

Asunnon tilat ja varustelu ylittivät kaikki odotukset, mutta heti saapuessa huomattiin, että alakerran makuuhuoneen katon nurkasta tipahtelee vettä. Jokin putki siis vuotaa, ja oli vuotanut pidempäänkin, koska kattoon oli ehtinyt kasvaa epämääräistä ruskeaa röpelöä. Täällähän kaikki homehtuu hetkessä, joten tämä ei yllätä, mutta mieluummin sitä nukkuu makuuhuoneessa, joka katossa ei kasva mitään, eikä makkarin ovella tarvitse astua lätäkköön. Ilmoitimme asiasta heti vuokraemännälle, jolla onneksi oli viereinen asunto tyhjenemässä viikonlopun jälkeen. Tähän mennessä olemme siis jo ehtineet vaihtaa asuntoa kertaalleen.

Näkymä keittiön parvekkeelta merelle päin.

Jostain syystä espanjalaisissa asuntoilmoituksissa ei juuri koskaan ole asuntojen pohjakuvia, joten huoneiden sijoittelu ja asunnon varsinainen koko selviää oikeastaan vasta paikan päällä. Asunto on 4 mh viiden huoneiston rivitalossa, ja huoneet sijaitsevat kolmessa kerroksessa. Ylimpänä on pieni makuuhuone, yksi isompi makkari ja kylpyhuone, keskikerroksessa on keittiö, olohuone ja pikkuvessa, alakerrassa kaksi makuuhuonetta ja toinen kylpyhuone. Käytössä on lisäksi kattoterassi, alakerran terassi ja talon yhteinen allaspiha. Ihan ruhtinaallinen siis meille, mutta iso osa reissun jujua onkin nauttia erilaisesta olosta ja arjen luksuksesta. Nyt toivotaan kovasti, että saadaan olla tässä nykyisessä asunnossa kuun loppuun saaakka, mutta tämä on vielä vuokraemännän mietinnässä. Tämä nykyinen asunto on helpommin jaettavissa useammalle vuokraajalle, ja tähän aikaan vuodesta tässä on kuulemma majoittunut työporukoita läheisiltä työmailta. Yllättävän nopeasti remontti siinä ensimmäisessä asunnossa alkoikin; perjantain ongelmahavainnon jälkeen työmiehet olivat purkuhommissa jo maanantaina siestan jälkeen.

Koulussa on ehditty käydä nyt ensimmäistä kertaa, mutta eivät vielä kaikki, koska kuopus on flunssan kourissa. Viime yönäkin oli vielä kuumetta, joten tämä tiistaipäiväkin menee vielä kotona. Koulumatka on 2,3 km kukkulalta rantaan, ja sen kävelee noin puolessa tunnissa ALASPÄIN. Tultiin matka kertaalleen ylöskin kävellen, kun tulopäivänä käytiin sopimassa koulun aloituksesta, mutta iltapäivän kuumuudessa paikoitellen lähes porrastreeniä vastaavan jyrkkyyden nouseminen on pelkkää tuskaa. Kuopus uupui niin, että käveli vahingossa keskellä jalkakäytävää olevaa tolppaa päin, kun sattui samalla katsomaan takaviistoon mielenkiintoisen näköistä porttia. Ekasta päivästä viisastuneina otettiin selvää bussilinjoista, ja päästään nyt matkat tarvittaessa bussilla. Bussipysäkille on asunnolta matkaa 300 m, ja alhaalla rannassa kävelymatkaa koululle on 350 m. Mukavinta on ollut mennä aikaisella bussilla rantaan ja nauttia Paseolla kulkemisesta, se kun on koulun jälkeen iltapäivän kuumuudessa sellainen pätsi, että sieltä on parhainta hakeutua varjoon.

Alamäkeen on joutuisa askel.

Sukellusvene ja vihreä pöllö

On pitänyt kirjoittaa jotain espanjan itseopiskelusta, mutta en ole ehtinyt - kun olen opiskellut espanjaa! Heti kun syyskuun idea keksittiin, päätin tällä kertaa tarttua enemmän espanjan kieleen. Myös aikoinaan nuorimman vauvavuonna mieli askarteli kyllä espanjan parissa, vaikka en sitä varsinaisesti opetellut. Arkisanastoa tarttui ruokakaupassa ja kaupungilla. Introverttinä kuuntelijana imuroin sanastoa jatkuvasti, nautin eri kielten ajattelumalleista, sanojen taustoista ja uudella kielellä mieleen putkahtavista lauseenpätkistä. Yleensä muistan, missä yhteydessä ja miten olen oppinut minkäkin sanan.

Nyt otin avuksi WordDive-sovelluksen ja valitsin kieleksi espanjan. WordDive on sananmukaisesti sukellus sanoihin. Se aloittaa kuvan ja sanan yhdistämisellä, merkityksen valitsemisella ja etenee sanojen sijoitteluun lauseessa. Ideana on kerryttää "pysyvästi opittujen" sanojen varastoa. Ohjelman mukaan sana kuittautuu pysyvästi opituksi, kun se on tunnistettu, valittu ja kirjoitettu riittävän monta kertaa oikein erillisillä oppimiskerroilla. Jos oppija väsyy ja alkaa tehdä virheitä, opeteltava osio sulkeutuu ja ohjelma ilmoittaa, ettei sinä päivänä enää ole mahdollista kerryttää pysyvästi opittujen sanojen määrää, ja avaa osion vasta seuraavana päivänä. Toistojen määrä on jäätävä, mutta menetelmä on tehokas. Koukutuin ohjelmaan lopulta niin, että nakutin touko-kesäkuun aikana läpi kaikki siellä olevat espanjan kurssitasot: espanjan alkeet 1 ja 2, perustason espanjat 1 ja 2 sekä työelämän espanjan. Sähköpostiin tulleisiin automaattisiin todistuksiin merkitty yhteenlaskettu tuntimäärä oli 49,8. Aika kertyi pieninä pätkinä, joten ei todellakaan tunnu siltä, että olisin istunut pänttäämässä espanjaa melkein viisikymmentä tuntia. 

Jossain kohtaa alkukesää löysin helpot espanjankieliset kuunteluharjoitukset. Ensin kuuntelin Simple Stories in Spanish -podcastia, mutta löysin sitten vielä kiinnostavamman Chill Spanish Listening Practicen, minkä lyhyet, viiden minuutin pätkät ovat täydellistä kuunneltavaa aina kun aikaa on. Useimmiten koiran kanssa ulkona. Ensin kuunneltu podcast on yhdysvaltalaisen espanjanopettajan tarinanurkka, toinen on kaksikielisen perulaisen vapaata jutustelua arkisista aiheista. Musiikinkuunteluakin kokeilin, mutta puheeseen verrattuna lauluista on vielä liian vaikeaa saada selvää kielenoppimismielessä.

WordDiven jälkeen kiinnostuin Duolingosta, ja vihreä pöllö vei täysin mukanaan. Duolingon oppimistuokiot ovat sopivan lyhyitä, aikaa yhteen tuokioon kuluu vain 3-4 minuuttia. Ohjelma tarjoilee monivalintaa, tarinoita, täydennystehtäviä, lauseenkirjoittamista sekä ilahduttavasti: puhe- ja kuunteluharjoituksia. Edistymistä seurataan kokemuksen eli XP-pisteiden kertymisestä, ja ohjelman käyttäjät pannaan kisaamaan keskenään. Viikon alussa julkaistava taulu ryhmittelee käyttäjät 30 oppijan ryhmiin, ja kannustaa keräämään lisää kokemuspisteitä. Viikon aikana ansaitaan joko nousu ylempään liigaan, tai joudutaan takaisin alempaan. Myönnetään, timanttiliiga on saavutettu! En osaa sanoa pystyisinkö vielä juuri tuottamaan espanjaa keskustelutilanteissa, mutta lapsille ostettua espanjan alkeiskurssikirjaa pystyn nyt lukemaan mistä tahansa kohtaa. Estoy muy feliz!

💎

Lähdetään!

Kuka sen oikeastaan keksi? Ainakin 15-vuotias on pitänyt aihetta pinnalla. Miehen kanssa on silloin tällöin mietitty lasten ikiä ja luokka-asteita, ja puntaroitu milloin uusi reissu olisi paras toteuttaa. Yhtenä talvisena iltana helmikuussa alettiin puhua ajatusta todeksi. "JOS lähettäis kuukaudeks Espanjaan, mikä kuukausi olis paras?" "Syyskuu." 15-vuotias katsoi keskustelua epäuskoisena. "Oikeesti?" 

Lentojen etsimistä, muutama tunti hektistä asuntojen selaamista, kouluvaihtoehtojen läpikäyminen. Varaus. Kysely. Ilmoittautuminen. Loma-ajankohdan toive. Lähetetyn yrittäjän hakemus. Matkavakuutus. Yllättävän nopeasti kaikki oli valmista.

Suunnitelmana on siis viettää syyskuu 2023 Fuengirolassa. Mies pitää kesäloman, minä lähetän itseni yrittäjänä Espanjaan ja lapset menevät suomalaiseen yksityiskouluun. Omiin kouluihin on ilmoitettu poissaolosta syyskuun ajaksi, ja niinpä ensi syksyn neljäs-, seiska- ja ysiluokkalainen käyvät kuukauden koulua Aurinkorannikolla. Edellisen reissun kolme- ja viisivuotiaat kerholaiset, ja vauva. Silloinkin lähdettiin syyskuun alkupäivinä, juuri pienimmän ristiäisten jälkeen. 

Jo ennalta tietää, että kuukausi on armottoman lyhyt aika, mutta siitäkin syystä kirjoittelen taas vaiheita ja kokemuksia muistiin. Tervetuloa mukaan uuteen arkireissuun auringon alle!

Fuengirola. Siellä ne tutut kadut odottaa.

Pääskysestä ei päivääkään

Vajaa viikko sitten kun nukuttelin pienintä päiväunille suomalaiseen tapaan vaunuihin pihalle, kuulin kesän. Talojen savupiippujen ympärillä lenteli tervapääskyjä. Uteliaisuus pani selvittämään, missä tervapääskyt talvehtivat, kun en aiemmin täällä ole kuullut niiden ääntä. Afrikan eteläosissa, palaavat toukokuussa Suomeen. Matkalla ovat siis!

Kesä yllätti myös sunnuntaina rannalla. Olimme menossa lasten kanssa merenrantaan kahlailemaan ja keräämään simpukoita, mutta rannassa, huvivenesataman ja aallonmurtajan välisellä pätkällä, oli jo täysi kesä meneillään. Ei siellä enää pelkästään kahlailtu! Turistikausi on siis alkanut, ja sen huomaa ensimmäisenä rannan täyttymisestä. Olimme kuitenkin - kerrankin - onnistuneet lähtemään matkaan kevyellä varustuksella, pieninkin liikenteessä pelkällä kantoliinalla, joten talviturkit jäivät vielä päällle. Isommille lapsille ehkä vain navasta ylöspäin!

Hei neiti, se hattu pidetään päässä!

Kesäkauden alkaessa operaatiomme talvi Espanjassa on vääjämättä lopuillaan, ja pikku hiljaa on ryhdyttävä suoriutumaan lähtöjärjestykseen. Kahden viikon päästä äitini lentää tänne, ja vappuaattona kanssamme takaisin Suomeen. On sanomattakin selvää, kuinka nopeasti viimeiset viikot menevät, mutta vielä ehtii kuitenkin. Muun muassa harrastaa. Maaliskuun alussa parin kadun päähän avattiin uusi kuntosali, joka tarjosi mm. zumbaa lapsille. Esikoinen ehti tanssia Gummi Bearin tahdissa kuukauden, mutta ilmeisesti lasten zumba ei salin mielestä käynnistynyt halutulla volyymilla, joten se lopetettiin. Zumban tilalle löytyi loppuajaksi baletin alkeisryhmä, kaksi kertaa viikossa, kävelymatkan päässä sekin.

Tanssikoulu Chassé on kaunis kuin karamelli. Seinät ovat liilaa, vaalenpunaista ja helmiäistä, ja pinkkiä pukuhuonetta kiertää tapettinauha, jossa poseeraa pieniä ballerinoja. Pikkuvelikin halusi nähdä missä sisko käy baletissa, ja huokaisi vaikuttuneena tanssikoulun kultakoristeisessa vessassa: "Täällä ne balettitanssijat käy vessassa, tämmösessä." Vaikka balettipyrähdys täällä jää lyhyeksi, puitteet ainakin ovat ehtineet täyttää kaikki pienen tytön unelmat.

Oma unelmani erilaisesta vanhempainvapaasta täyttyi täällä paremmin kuin osasin lainkaan odottaa. En ole pessimisti, mutta varauduin vaikeampaan. Että "ei se helppoa olisi, mutta kannattaa." Nyt sanon vain, että tosiaan kannatti! Perheen kasvettua asuminen oli katkolla joka tapauksessa, joten emme menettäneet tällä tempauksella mitään - edes merkittävästi rahaa - mutta saimme moninkertaisesti sellaista, mistä osan huomaa varmasti vasta ajan päästä, kun kokemus pikku hiljaa jäsentyy muistoiksi. Jää nähtäväksi, mitä lapset tästä ajasta muistavat.

Appiukko soittaa.

Espanjan kielen opiskelulle ei tässä reissussa ole ollut aikaa eikä voimia, mutta on ollut hauskaa huomata, miten näinkin pienellä altistuksella puolisuomalaisessa paikassa jokin on alkanut raksuttaa. Kun olen yksin, mieleen putkahtelee sanontoja ja lauseenpätkiä. Avainnippua kotiportilla selatessa mieli totesi: "Estoy en casa." Esikoista zumbasta hakiessa: "La bebe... es en casa... con su papa." Jälkeenpäin kysyin ecuadorilaiselta ystävältä, oliko mieleni tuottamissa lauseissa tolkkua, ja kuulema oli. Häntä nauratti. Loppuajalle tavoitteeni olkoon hetki, jona virun auringossa ja selaan paikallista naistenlehteä, ja ymmärrän edes jonkin pätkän!!

Pidempi oleskelu muualla koko perheen voimin on poikennut kaikista aiemmista matkoistani ja opiskeluihin liittyvistä yksinäisistä oleskeluista. Nyt tärkein oli mukana.

Los amigos

Olemme tavanneet kuluneen talven aikana paljon uusia ihmisiä. Suurin yhdistävä tekijä on ollut lasten päiväkerho, ja samoissa puitteissa toimiva perhekerho. Kavereita on tullut sekä lapsille että vanhemmille, ja sama elämäntilanne on tuonut ympärille nopeasti tuiki tarpeellisen arjen turvaverkon. Viesti miehelle viime viikolla: "Logistiikkaongelma, voitteko ottaa meidänkin muksun kerhosta, tulen puistosta hakemaan?" Ja toisin päin: "Lähtiskö teidän isommat lapset meidän lasten kanssa puistoon, voitais yhden aikaan tulla hakemaan?"

Ensimmäisinä viikkoina ennen kerhon alkua esikoinen oli sosiaalisessa mielessä riipaisevan pettynyt koko Espanjaan: "Ei täällä nää ketään eikä kukaan tuu meille leikkimään, täällä ollaan vaan koko ajan kotona!" Ja se piti kyllä paikkansa nimenomaan esikoisen kohdalla. Äitini ollessa täällä olimme juosseet hoitamassa asioita, mutta mukana oli aina ollut joko vauva tai rattaisiin tarvittaessa istutettava keskimmäinen, ei koskaan esikoinen, joka olisi joutunut itse kävelemään reissut, jotka olivat siinä vaiheessa pitkiä ja hikisiä. Asia korjattiin pian, ja Espanja alkoi nopeasti tuntua esikoisenkin mielestä takapihaa ja lähipuistoa suuremmalta.

Erityisen tärkeää lapsille on ollut saada leikkikavereita kotiin, ja päästä itse kavereiden luo leikkimään. Kun kerholaiset pääsivät vauhtiin kyläilyissä, alkoikin kerholaisten vanhemmilla olla suorastaan ruuhkaa lasten treffikalentereissa! Toinen suosikkijuttu ovat olleet yökyläilyt. Rohkean isosiskon seurana myös pikkuveli on ollut täällä ensimmäisiä kertoja kaverikylässä samanikäisen pikkuveljen yövieraana. Viime viikonloppuna kaverisisarukset olivat toista kertaa meillä. On hämmästyttävää, miten matematiikka heittää tässä asiassa häränpyllyä: on hetkellisesti vaivattomampaa hoitaa unille, tai no, peteihinsä, viisi tenavaa yökyläiltana, kuin omat kolme tavallisena arki-iltana. Kuusivuotiaista neideistä tulee täysin itseohjautuvia, suorastaan keskenäänsulkeutuvia, ja kolmevuotiaat pikkumiehetkin lappavat iltapalamurot suihinsa ilman mitään patisteluja, kun saavat höhötellä vieretysten keittiön baarijakkaroilla.

Lasten uusien kavereiden perheistä kaksi asuu vakituisesti Fuengirolassa. Useat tuntemamme lapsiperheet ovat täällä talven yli tai lukuvuoden; monien kerholaisten vanhemmat ovat opettajina suomalaisessa koulussa. Kerhossakin lähteminen ja uusien tuleminen on jatkuvaa, vaikka kerhoon otetaankin mielellään vähintään kolme kuukautta täällä oleskelevia. Myös kerhon harjoittelijat tulevat ja menevät, joten harva se viikko kerhossa on vietetty joko kerholaisen tai harjoittelijan läksiäisiä. Pidemmän päälle vaihtuvuus kävisi varmasti rankaksi, mutta näin rajallisella ajalla kerhokokemus on tehnyt lapsista nopeampia tutustujia. Ehkä vanhemmistakin?

-Sitku mennään takas Suomeen Suomen-kavereille tulee ilo mut Espanjan-kaverit saa surun. 
-Miltäs siusta itestäs tuntuu? 
-En oikeen tiiä.

Nähtävyyksiä osa 2

Delfiininäytös Selwo Marinassa, Benalmadenassa.

  

Lähellä lintupuistoa.

Loman ensimmäinen viikko meni vielä viileässä tuulessa, mutta toisella viikolla alkoi selvästi lämpimämpi jakso. Lämmön huomaa erityisesti öissä ja aamuissa; lämpöpumppua ei ole enää tarvittu. 

Jälkimmäisellä lomaviikolla nähtiin eri kokoonpanoissa Torremolinoksen krokotiilipuisto, Benalmadenan delfinaario ja lintupuisto, vietettiin aikaa Patteripuistossa, sekä mittailtiin pitkät matkat Fuengirolan rantaviivaa ja lämmöstä vilkastuneita katuja.

Kohti rantaa.

Mutta rankkaahan se lomakin on pidemmän päälle. Esikoinen kysyi taannoin: "Milloin ois taas semmosta että ois ruoka uunissa ja mentäis leikkipuistoon?" 

Huomenna.

Nähtävyyksiä

Henkilökohtainen matkaopas. Taustalla Mijas.

Äitikään ei ole aina töissä! Viime viikolla saimme vieraita Suomesta, ja kuluneessa puolessatoista viikossa olemme kiertäneet Aurinkorannikkoa laajemmin kuin viimeisten seitsemän kuukauden aikana yhteensä.

Jo on markkinat.

Heti viikon alussa suuntasimme Mijakseen, valkoiseen vuorikylään, joka sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä Fuengirolasta. Tai heti ja heti. Kymmenhenkisen seurueemme kävelymatka polveili Los Bolichesista keskustan kauppojen ja feria-alueen tiistaimarkkinoiden kautta linja-autoasemalle, mistä nousimme Mijaksen bussiin. Bussimatka Mijakseen oli elämys sinänsä. Nousu vuorenrinnettä ylös oli puuskuttavaa menoa bussillekin, ja huomasin miettiväni, miten kylän vakituiset asukkaat oikein hoitavat arkiset menonsa viistossa ja pengerretyssä maisemassa. Rattaita emme ottaneet siihen reissuun ollenkaan.

Mijaksen retkeä seuraavana päivänä juhlimme esikoisen 6-vuotissynttäreitä, ja seuraavana aamuna lähdimme metsästämään vuokra-autoja, joilla pääsisimme Nerjan tippukiviluolille. Ensimmäisellä suositellulla vuokraamolla oli sille päivälle jäljellä pelkkää ei oota, mutta toisesta tärppäsi. Hintakin oli kohtuullinen, 5-paikkaisen henkilöauton päivävuokra oli 50 euroa. Mutta kohtuullinen oli vauhtikin. Molempien kuskien reaktio käännyttäessä moottoritielle Malagan suuntaan oli ollut sama: "Mitä? Miten tää ei kulje?"
 

Oikeesti? Siis painan, kaasua!

Pikkuautoissa oli pikkuautojen moottorit, joiden kokoa ei ollut katsottu tarpeelliseksi merkitä auton perään. Pitkin rannikkoa kulkeva reitti oli kuitenkin kaunista katseltavaa ja vajaan sadan kilometrin matka meni rattoisasti. Tie kulki paikoin korkeammalla ja jatkuvasti etelässä siintävän meren horisontti ympäröi maisemaa panoraaman lailla. Perille oli helppo löytää, ja yhteisnavigointi menetelmällä "seuraa tuota hopeanväristä autoa" toimi hyvin. Takaisin tullessa navigaattorina toimivan puhelimen virta oli vähissä ja ajoimme säästösyistä puolivälissä roimasti harhaan...

Tippukiviluolasto oli huimaava kokemus. Tilan syvyyttä, vaikuttavuutta ja jylhyyttä ei voi tallentaa kameralla, mutta luolastoa ylläpitävän säätiön sivustolla on veikeä virtuaalikierros, jolla paikkaan voi tehdä jonkinlaisen kurkistuksen. Kuvista poiketen luolastossa oli hämärää ja yllättävän lämmintä. Lapsia luolastoon laskeutuminen jännitti, mutta jännitys unohtui, kun huomio kiinnittyi mystisiin maanalaisiin maisemiin. Toinen toisensa perään aukeavilla syvillä näkymillä oli kuvaavia nimiä: 'kulmahammassali', 'kummitussali', 'silta', 'linna', 'urut'. Olo maan uumenissa oli kuin hobitilla Morian kaivoksissa. Toisaalta näyttämösalin ylätasanteelta eteen ja alas aukeavan laajan hallin pohjalta puuttui vain batmobile!

Luolaston sisäänkäynti. Pieni talo, mutta käykääpä kellarissa!

Kolmas retkikohde samalla viikolla oli Benalmadenan perhospuisto. Perhospuiston päärakennus muistuttaa thaitemppeliä, ja yhdistyy sisällä laajaan kasvihuonetilaan. Vehreässä tilassa on perhosia Afrikan, Aasian ja Australian mantereilta, ja perhosten lisäksi puistossa elää vapaana trooppisia peippolintuja, komea iguaani ja pieni kenguru. Erityisen vaikuttava oli mielestäni seinä, johon oli koottu eri perhosten kotiloita. Perhosia kuoriutui kaiken aikaa. Seurailin kolmivuotiaan kanssa, kun englantilaisen koulun ryhmä sai havainnollisen oppitunnin kotiloseinällä. Perhostenhoitaja kävi ryhmän kanssa läpi perhosen elinkaaren, otti lopuksi yhden vastakuoriutuneen perhosen käteensä, ja lähetti sen lentoon.

Vastakuoriutunut Caligo memmon, 'pöllöperhonen'.

Äiti on töissä

Nyt kun suurin osa Espanjan ajasta on eletty, ja töidenkin osalta on jäljellä enemmän vapaata kuin töitä, uskallan vihdoin kertoa, miltä tuntui palata töihin vauvan ollessa nelikuinen. Ennalta ajateltuna kyseessä oli hyppy tuntemattomaan. Hakiessani lähetetyn yrittäjän todistusta ja arvioidessani käännöstöiden työtuloa eläkevakuutusta varten, en luvannut mitään edes itselleni. Kerrottakoon, että esikoisen imetysaikana unohdin kokonaan englannin kielen.

Esikoisen ollessa vähän alle kaksivuotias tein jonkin aikaa käännöstöitä päiväuni- ja ilta-aikaan, mutta toisen synnyttyä palasin töihin vasta kun molemmat aloittivat yhtä aikaa päivähoidossa. Esikoinen 4,5-vuotiaana ja nykyinen keskimmäinen himpun alle 2-vuotiaana. Silloin vuokrasin myös ensimmäistä kertaa itselleni työhuoneen kodin ulkopuolelta, ja kokeilin miltä tuntuu "lähteä töihin". Pitää jatkaa tuota työssäkäyntiä taas kun tilanne sallii, nyt on palattu taas, noh, pahimmillaan keittiönpöydän kulmalle.

Kieltämättä marraskuussa vanhempainvapaan siirtyessä miehelle mahanpohjassa oli muutama perhonen. Ettäkö töitä, oikeasti ja tositarkoituksella. Mitään muuta rahaa minun tililleni ei ollut tulossa! Onni oli, että sain aloittaa siitä mihin jäin äitiysloman alkaessa, samasta tv-sarjasta, tutuilla henkilöhahmoilla. Työaika rakentui kerhopäivien rytmiin. Isommat vietiin kerhoon ja minä ryhdyin töihin, mies ja vauva elivät vauvan rytmiä. Keskellä päivää pidettiin ruoka- ja imetystauko. Niin, miltä se tuntui? Työhön keskittyminen oli helppoa ja tuntui autuaalliselta omalta ajalta, mutta pelkkä fyysinen ikävä vauvaa kohtaan oli niin kova, että jo vähänkin keskittyneemmän työrupeaman jälkeen oli kiire sylittelemään vauvaa. En missään nimessä olisi voinut palata töihin yhtään makuuhuoneen nurkkaa kauemmas. Siis itseni takia, vauvalla ja miehellä ei ole ollut hätää keskenään.

Nyt kun tämän mallin työ- ja kotielämää on takana useampi kuukausi, ei enää ole niin väliä teenkö töitä juuri isompien kerhoaikana vai muulloin. Ainoa ongelma muuna aikana tekemisessä on, ettei aika sitten riitä yhteiseen tekemiseen. Esikoinen ehdotti minulle viime viikolla ammatinvaihtoa, "ettei kokoajan tarviis tehdä töitä". Ehdotusta edelsi kysymys "voiks aikuisena vaihtaa töitä?" Yritimme selittää, miten vähän oikeastaan teen töitä verrattuna miehen työrytmiin, siis normaaliin päivätyöhön, mutta se ei tainnut tuntua ymmärrettävältä. Poissa silmistä, poissa mielestä pätee siis tähän siinä suhteessa, ettei kotoa töihin lähtevää vanhempaa kaivata vielä muutamaan tuntiin, mutta näkyvillä töitä tekevän tunnin tai kahden työrupeama voi lapsesta tuntua loputtomalta. En silti usko kokemuksesta jäävän lapsiin pysyvää haittaa! Yhdessä vaiheessa suosittu leikki oli käännöstoimisto. Siinä leikissä istutaan tuolista tehdyn leikkityöpöydän ääressä ja naputellaan tarmokkaasti tuolin selkänojaa vasten asetellun kirjan sisäkantta - kannettavaa tietokonetta. Isosisko oli toimiston omistaja, pikkuveli oli harjoittelija. Harjoittelija käytti virkattua antennipipoa. Säännöllisin väliajoin täytyi siirtää värityskuvia pinosta toiseen.

Miehelle kokemus vanhempainvapaalle jäämisestä on konkreettisempi ero aiempaan, kuin minun sekalaiset työaikani. Kysyin parin kuukauden kohdalla, miltä koti-isänä oleminen on tuntunut, ja onko hän kaivannut työelämää. Mies vastasi ihmettelevänsä lähinnä miten pystyy enää palaamaan siihen.

Näin "salaa" voin kertoa, että on ollut mahtavaa huomata, miten päätoiminen koti-isyys on vienyt jo ennestään hyvin läsnäolevaa isää entistä lähemmäksi lapsia. Viimeisin esimerkki on jonkinasteinen vvv ("vauvan vessahätäviestintä") jos ilmiötä haluaa ihan nimellä kutsua. Mies kertoi, tai no, näytti yhtenä iltana käyttäneensä vauvan kakalla. Vessanpytyllä. Nyt siitä on viikko, eikä kakkavaippoja ole tuon käynnin jälkeen nähty - vauva on itsekin hoksannut, miten isompi hätä onkin mukavampi hoitaa pytyn reunalta. Koti-isä onnistui siis eliminoimaan kakkavaipat seitsemän kuukauden kohdalla. Jään odottamaan, milloin esikoinen alkaa hoitaa ruoanlaiton!

Junior manager

Aidan takaa

Kulunut viikko oli päiväkerhon talvilomaviikko, ja siinähän se meni toipilaiden kanssa seiniä pystyssä pidellessä. Yksi sana. Flunssa. Tietäähän sen mitä se on, kun lasten kanssa yksi toisensa jälkeen sairastutaan. Normaalille arjen sujuvuudelle saa heittää hyvästit viikoiksi. Pahiten sairastui vauva, jolle nousi ensimmäistä kertaa kuumetta. Tukkoisuus ja yskä saivat aikaan myös oksentelua. Koska nieleminen oli kurkkukivun takia hankalaa, huoli oli kova riittävästä nesteensaannista. Parasetamoli kuitenkin auttoi, ja sen vaikutuksen aikana juominenkin onnistui, joten taudista selvittiin kotikonstein. Vauvan ruokahalu palailee pikkuhiljaa, mutta yksi asia muuttui pysyvästi: imetys on nyt vaihtunut kokonaan pullo- ja soseruokailuun. Kahden aikaisemman pitkän imetyksen jälkeen tämä on uusi tilanne. Vanhemmille.

Erilaisia ulkoisia tulehduksia täällä tuntuu saavan helpommin. Olen itse tänä aikana sairastanut tulehdusta varpaanvälissä, keskimmäiselle leimahti jokin aika sitten hiusrajaan rykelmä vesikelloja herpesviruksen aikaansaamana, ja kun esikoista tökkäsi tikku kantapäähän, siihen nousi nopeasti märkivä paise, josta nousi punainen juova jalan sisäsyrjää myöten nilkkaa kohti. Antibiootit ja paikallishoitoa. Reitti Xanitiin ja sieltä apteekin kautta kotiin on tullut tutuksi.

Kalaa! Terassilasien takana huokuu helmikuun koleus.

Kylmin aika taitaa vihdoin olla takana. Lämpömittaria en ole tarkkaillut, mutta helmikuun alkupuolen koleat ja nihkeät kelit näkyivät heti asunnon sähkölaskussa. Onneksi oli kuitenkin mahdollisuus lämmittää. Sadepäiviä oli muutamia, ja lapset saivat pukea sadevaatteet ja mennä lätäkköleikkeihin laattapihalle. Kivaa!!

Tällä viikolla aurinko alkoi taas osua takapihallekin naapurin korkeaksi kasvaneen tuija-aidan yli (no pun intended), ja melkein kaksi kuukautta tyhjillään ollut takapiha kutsuu taas oleilemaan. Tilasin nettikaupasta aikuisikäni ensimmäiset bikinit! Onneksi on se aita.

Asiainhoitoa

Pikkuneiti 6 kk. Ei vielä eteenpäin, mutta ylös ja taaksepäin!

Käytin vauvan eilen Xanitin lastenlääkärillä puolivuotistarkastuksessa, jossa annettiin myös viimeiset tälle ajalle osuvat rokotukset. Olipa helpotus, itselle siis. Jälkeenpäin huomaan että olin aikalailla stressannut vauvan rokoteohjelman toteuttamista. Suomessa olimme saaneet neuvolasta väärää tietoa, tai sanotaan, erilaisia ja aika ylimalkaisia neuvoja asian hoitamiseksi. Loppujen lopuksi päädyimme yksityiselle puolelle ostamaan Suomen rokoteohjelman mukaiset piikit.

Muutama viikko sitten meillä kävi kotona puheterapeutti. Taas yksi esimerkki kotiin tulevista palveluista! Kotikäynnin lisäksi tämä suomalainen terapeutti oli kuulostellut kolmevuotiasta myös kerhossa. Loppusyksystä nimittäin huomasimme, että kolmevuotias oli alkanut änkyttää. Se alkoi innostuksen yhteydessä ja päällepuhumisena, ikään kuin puheenvuoron ottamisena moneen kertaan, kunnes joulun alla laitettiin ke-ke-kenkiä jalkaan ja etsittiin p-p-po-po-po-possua. Vaikeimmissa jumituksissa tankattu sana tuli vasta kuiskaamalla. Sitten tuli kerhon joulutauko, ja olimme kolme viikkoa kotona. Änkytys loppui, eikä alkanut enää uudelleen. Puheterapeutin vieraillessa ongelmaa ei enää ollut, mutta saimme tuhdin tietopaketin puheenoppimisesta ja änkytyksestä. Ilmiö oli kuulema 2-3-vuotiaille, erityisesti pojille, tyypillinen. Mielessä on enemmän sanottavaa, kuin suu ehtii muodostaa, kun suun motoriikka on vielä keskeneräistä. Kuiskaaminen, jonka poika oli itse keksinyt, on niin ikään käytetty apukeino, kun taas toisia voi auttaa sanojen laulaminen.

Kolmas hoidettava asia on ollut pian kuusi vuotta täyttävän esikoisen eskaripaikan hakeminen. Vaikeampaa kuin luulisi! Asia käynnisti nimittäin pohdinnan, missä ylipäätään olemme ensi syksynä. Meillähän ei tällä hetkellä ole Suomessa asuntoa ollenkaan. Ja teoriassa olisi mahdollista jopa jatkaa miehen hoitovapaata täällä. Aurinkorannikon suomalaisen koulun eskariope on "hirveen ihana, on kuin enkeli ois pudonnu taivaasta" ylisti puheterapeuttikin, jonka kaksi lasta käyvät suomalaista koulua. Yksi esikoisen parhaista kerhokavereista siirtyi jo tammikuussa tuon enkelin eskariin, ja toinen aloittaa siellä syksyllä. Samaan aikaan saimme Suomesta viestiä lasten päiväkodilta, että he siellä varailevat meille jo kolmattakin paikkaa jos vain tarvitaan, ja mitenkäs se isoimman eskarihakemus. No, aikamme näitä pohdittuamme lopputulos oli se, että ostimme paluuliput vuokrasopimuksen viimeiselle päivälle huhtikuun loppuun, ja haimme kuusivuotiaalle eskaripaikkaa nykyisen, joskin väliaikaisen osoitteen mukaan Suomessa, ettei jää kokonaan ilman. Toukokuu sitten näyttää, mistä uusi koti Suomessa löytyy.

Fuengirolassa vakituisesti asuva suomalais-ecuadorilainen ystäväperhe, johon olemme tutustuneet lasten kerhokaveruuden kautta, oli kovasti kannustanut meitä toisenkin talven viettämiseen täällä. He saavat nyt huhtikuun lopussa uuden kodinkoneen, kuivausrummun. Perheen äidin huokaistessa "emmä haluu kuivia pyykkejä, mä haluun teidät", tajusin yhtäkkiä miten iso pala omaakin sydäntäni jää tänne.

Hyvää ja tavallista

Samisvaatteista ja supinoista, rantahiekasta ja simpukoista...

Niistä oli pienten tyttöjen viikko tehty! 

Vieraamme olivat siis viisivuotiaan paras ystävä äitinsä kanssa. Ystävien tuloa edeltävä ilta oli erityisen kylmä ja tuulinen, ja huomasin ihmetteleväni leikkipuistossa, miksen ollut pukenut lapsille sormikkaita ja pipoja. Hössötin tulijoita ottamaan mukaan yhtä jos toista lämmikettä. Seuraava päivä koitti kuitenkin aurinkoisena, ja viikon varrella käveltiin jo paljain jaloin rantahiekassa, joten voin edelleen vain ihmetellä lämpötilan ja etenkin sään tunnun vaihtelua vuorokauden aikana.

 

Noin muuten meille kuuluu hyvää ja tavallista. Oleskelu täällä on ehtinyt jo yli puolivälin, ja se pistää miettimään, onko jotakin erityistä, mitä haluamme vielä nähdä ja kokea. Viikot kun vierähtävät nopeasti, ja arki lasten kanssa soljuu omalla painollaan ilman sen kummempia suunnitelmiakin. Aika tuntuu karkaavan käsistä! Teimme mieleentulevista seikoista listan, mutta sitä ei ole tarkoitus "suorittaa", lähinnä vain pitää mielessä, jos jossakin kohtaa kaipaa tekemisen tai menemisen kohdetta.

Sen verran lopunalku on mielessä, että eilen kävimme Malagan Ikeassa ostamassa korvaavia kapineita kaiken rikkomamme tilalle. Kivilattiat ja lasitavara pienissä ja isommissakin käsissä tarkoittaa takuuvarmoja sirpaleita, joten juomalaseja ostimme lisää jo toistamiseen. Lautasiakin on lattialta lakaistu. Hankintalistalla oli myös lasinen kupuvalaisin, joka helähti rikki jo tulopäivänä kun siirsimme pöytää huoneesta toiseen, sekä kaulin, joka vahingossa homehtui kuivauskaappiin. Sama kohtalo oli myös mukana olleella Panadol-ruiskulla, joten nyt lääkettä annostellaan tarvittaessa lusikalla.

Sairasteltukin on. Yskää, yskää, yskää, ja kun se loppui, taas huomattiin, että jonkun nenä vuotaa. Ihan joka lääkärireissuun ei ole tarvinnut lähteä keskustan Xanitiin, vaan olemme kääntyneet lähimmän "kylälääkärin" puoleen. Lupsakka oululaismies pitää vastaanottoaan Pacosin apteekin vieressä, ja on antanut reseptit ja hoito-ohjeet yhteen jos toiseenkin vaivaan. Vauvan sairastaessa sitkeää yskää ja rohinaa testasimme myös lehdessä mainostetun kotilääkäripalvelun, ja sehän toimi niin hyvin, että toivoisin vastaavaa Suomeenkin. Perjantaina puoli tuntia puhelinsoitosta soi porttipuhelin, ja pian medico jo asteli pihakäytävää pitkin. Laskutus suoraan matkavakuutuksesta, ja kontrollikäynti maanantaille. Gracias!

Vieraita odotellessa

Saimme joululahjaksi levyn, tässä siltä yksi biisi. Omistettu kaikille jotka ovat viime aikoina varailleet lentolippuja Malagaan!

Kuuntele

Tietäjiä ja taskuvarkaita

Edit: Olin kirjoitellut tämän Malagan-reissun vähemmän mukavan kokemuksen muistiin puhelimella, mutta se olikin jo näköjään karannut näkyville. No, näin kävi, kun matkasimme loppiaista edeltävänä päivänä Malagaan katsomaan jouluvaloja, tietäjien telttaa ja, niin, ihmisvilinää, missä tämäkin sitten tapahtui. Seuraavana päivänä seurasimme tietäjien kulkuetta Fuengirolassa ja kas, maasta löytyi samanpituinen, samankokoinen... punainen neilikka.

Päivään mahtui myös yksi korpeava kokemus. Jouduimme ensimmäistä kertaa taskuvarkaan uhriksi. Tyypilliseen tapaan huomasimme asian vasta kun homma oli ohi ja tekijä tiessään. Ensin se vaikutti keräykseltä. Normaalin oloinen, siististi pukeutunut, freesi kolme-neljäkymppinen nainen tuli kuin kampanjoivan oloisesti vastaan käsissään punaisia neilikoita ja yksi sentin kolikko. Minulle neilikka käteen ja miehelle rintapieleen ja taukoamatonta pulputusta "juhlaviikosta", kolikossa näkyvän kirkon "vuosipäivästä", ja pyysi niin ikään sentin kolikkoa. Jaahas, katsotaas... hetkessä nainenkin oli miehen lompakolla "katsomassa", 20-senttinen ei kelpaa, kahden euron kolikko hyvä, kiitos! Siis mitä juuri kävi? Eikös se sentti... Äähh, "antakaa olla" nainen viittilöi ja jo suorastaan tanssahtelee eteenpäin ihan kuten meitä vastaan tullessaan. Jatkamme muutaman askelen ja miehelle tulee tunne että tarkistaa vielä lompakon setelipuolen. Tyhjähän se on.

Mystinen tietäjien teltta Malagan keskusaukiolla.

Jännitys on käsinkosketeltavaa.

Hiilisäkkejä tuhmien lasten kenkiin loppiaisaamulle.
Sisältö on hiilen näköistä karkkia.

Karkkia sataa Fuengirolan loppiaiskulkueesta!
Aihe oli Disney-elokuvat.

Apinoiden kuningas ja pienet viidankon eläimet.

Karkkisaalis alkaa olla koossa.

Arvonta on päättynyt!

Hyvää alkanutta vuotta! Olin itse kuumeessa ja nukuin vuoden vaihtumisen yli, mutta aamulla teimme arvontalipukkeet ja sekoitimme niitä huolella toisen onnettaren lippalakissa. Virallisen valvojan tarkkaillessa toimitusta toinen onnettarista nosti lakista yhden lipukkeen ja voittajaksi paljastui...

Riikka Taipalsaarelta!

Onnea ja terveisiä voittajalle!!

Muistutus

Muistakaas halukkaat osallistua arvontaan! Pienet onnettaret ja vielä pienempi virallinen valvoja odottavat vielä kuluvan vuoden loppuun asti!

Sosehyllyllä

Pikkuneiti on ehtinyt jo reilun viiden kuukauden ikään, ja on tullut aika tutustua paikallisten markettien sosevalikoimaan. Voin kertoa, että se on aika suppea! Verrattuna suomalaisten kauppojen metrien mittaiseen lastenruokahyllyyn, täällä on todella vähän varsinkin alkuvaiheen soseita. Pelkkiä kasvissoseita emme löytäneet alkuun ainuttakaan, kunnes edellisellä kauppareissulla isompien purkkien seasta löytyi yksi sose, joka ei sisällä lihaa. Porkkanaa ja riisiä. Hedelmäsosevaihtoehtoja olemme löytäneet kolme. Kaikki ovat sekoituksia useammasta hedelmästä, ja kaksi kolmesta sisältää banaania. Todellinen yllättäjä vauvanruokahyllyssä on vauvojen tuoremehu. Kyllä. Kyljessä on tuttipullon kuva. 

Vauvojen tuoremehu sisältää omenaa, persikkaa,
viinirypälettä ja appelsiinia.

Hyvää espanjalaisissa hedelmäsoseissa on, että ne ovat todellisia soseita. Siis soseutettua hedelmää, eivät värikästä kiisseliä. Ja maku on oikeasti hyvä, ei vedellä jatketun karvas. Olenkin aina ihmetellyt Piltin ja Nestlén kiisselisoseita, joiden ensimmäinen raaka-aine on vesi, ja viimeinen se mystinen tapiokatärkkelys. Kiisselin sijaan täällä myytävät soseet myös näyttävät väriltään oikealta hedelmäsoseelta, ja koostumus muistuttaa kotitekoista omenasosetta. Sosetta myydään lasipurkkien lisäksi jogurttipurkin tyyppisissä monipakkauksissa. Osassa on mukana viljoja.

Kotoisen näköistä omena- ja sekahedelmäsosetta.
Purkin loppu ei jää happanemaan!

Syy suureen eroon valikoimassa on varmasti suosituksissa. Tai niin luulen. En tiedä, kuinka espanjalaiset vauvat aloittavat kiinteiden syömisen. Voihan olla, etteivät soseet ylipäänsä ole täällä suuressa suosiossa. Ehkä vauvoille maistatetaan enemmän suoraan sitä, mikä tarjottavasta sopii pienimpään suuhun. Käytännössä niin mekin olemme tehneet. Tähän mennessä pienin suu on maistellut haarukalla muussattuna ja erilaisina sekoituksina perunaa, porkkanaa, parsaa, maissia, kukkakaalia ja riisiä. Hedelmistä on tuoreena syötetty omenaa ja banaania. Luumusosetta pyysin vanhempiani tuomaan Suomesta. Olin nähnyt yhden luumupurkin tuontikaupan hyllyllä. Ehkä suomalaiset olivat jo ostaneet kaikki muut?

Yksi lapsiperheen perusruoka-aine, jonka poissaoloon täällä on havahtunut, ovat marjat. Edes mansikkaa en ole nähnyt kaupoissa. Ovatko kaikki espanjalaiset tikkana pakastaneet mansikkansa satokauden lopussa niin, ettei kukaan, ei yksi ainoakaan, tarvitse valmista pakastemarjapussia kaupasta? Vai syödäänkö niitä vain tuoreena kauden aikana? Todennäköisesti. Yhden marjasäilykkeen, jonkinlaiset "punaiset marjat" olen kaupasta löytänyt. Toisaalta Piltin Suomessa tekemä muutaman vuoden takainen marjasoseiden lanseeraus oli lähinnä järkyttävä. Tyrniä (ja omenaa) tai puolukkaa (ja päärynää) sokerittomana kiisselisoseena? Eihän sitä söisi itsekään.

Pikkuneiti on kuitenkin hyvällä halulla astumassa makujen maailmaan, eikä valmissoseiden "puute" sinällään ole huono asia. Hampaaton suu on jo aika taitava mutustelija. Mehut sujahtavat isoveljen kerhoeväslaatikkoon.

Joulu tuli. Nyt jo.

Valon ja lämmön vaikutuksesta tyhjää lyövä sisäinen kello ei sitä ymmärrä, mutta seinäkalenteri kertoo että joulu on tullut. Tässä kun aatonaaton aamutuimaan kirjoittelen, muu perhe nukkuu ja kinkku jäähtyy uunista ottamisen jälkeen. Korppujauhoja ei satu tähän hätään olemaan kuorrutusta varten, joten etsiskelin netistä vaihtoehtoisia ohjeita. Sinappia, hunajaa ja murskattuja maissihiutaleita? Näillä mennään.

Periaatteessa Fuengirolasta voi halutessaan hankkia kaikki suomalaisen joulun tykötarpeet ja enemmänkin. Pohjoismaalaisten elintarvikkeiden tuontiin erikoistunut La Leona Tienda Nordica myy kaikkea tonttulakeista Turun sinappiin (tai Auran sinappiin, jos ihan perinteisen reseptin perässä ollaan), ja sen lisäksi pohjoisten naapureiden kausiherkkuja. Kävimme ostamassa Leonasta torttutarvikkeet, pakastepiparkakkutaikinan ja kinkun paistomittarin. Joulukinkkuja myydään pakastettuna tai valmiiksi paistettuna, mutta saimme tuttavilta vinkin hyviä tuorekinkkuja myyvästä lihakauppiaasta, Carnicería Sarasta, ja varasimme kinkun sieltä. Laatikot ja rosollin tilasimme Thelman pullapuodista. Kuluneella joulunalusviikolla teimme sitten pari noutokeikkaa koko porukan voimin, ja rattaiden alakori kuljetti jouluherkut kotiin asti.

Kinkkua noutamassa. Tuoretta, ei näitä kolme vuotta kuivuneita.

Espanjassa joulunvietto alkaa aatosta, mutta arki koittaa jo tapanina, joka on arkipäivä. "Toinen joulu" ja varsinainen lahjojen antamisen ajankohta on loppiainen, jona itämaan tietäjät tuovat lahjoja. Kaupungeissa loppiaista juhlistetaan näyttävillä kulkueilla, joista heitellään karkkeja. Joulukoristeista näkyvimpiä ovat kaupungin jouluvalot sekä erilaiset seimiasetelmat. Seimiä on kauppojen, apteekkien ja muiden liikkeiden ikkunoissa, ja tietenkin kirkoissa. Emme ole vielä käyneet katsomassa Los Bolichesin kirkon seimirakennelmaa, joka on ehdottomasti näkemisen arvoinen: "On virtaavaa vettä, tuulimylly ja jopa pelto, jonka oikeaan multaan on kylvetty siemeniä." (Fuengirola-lehti 20.12.2013 s. 22). 

Nyt kinkku taitaa olla sopivan jäähtynyt kuorrutusta varten. Pitää nuijia ne maissihiutaleet. Joulukortit jäivät tänä vuonna laittamatta, mutta toivon kaikille tätä lukeville tunnelmallista joulua!

Minikuusi. Seimi odottaa vielä kolmea tietäjää.

ARVONTA

Blogin kävijälaskuri ylittää pian 4 000 latausta ja sen kunniaksi järjestän arvonnan. Voittona on yllätyspaketti tuiki tarpeellista espanjalaista ihmettä ja kummaa!

Osallistu lisäämällä kommenttikenttään sana ARVONTA. Arvonta suoritetaan ja voittajan nimimerkki tai kommentissa näkyvä nimi julkaistaan 1.1.2014. Voit osallistua eli kommentoida tätä kirjoitusta ilman kirjautumista, mutta jos valitset kommentoinnin nimettömänä, muista lisätä viestikenttään jokin nimimerkki. Mitään nimiä tai osoitteita ei julkaista blogissa. Voittaja saa lähettää postiosoitteensa arvonnan päättyessä ilmoitettavaan sähköpostiosoitteeseen. Huomaa että kommentin julkaisu voi kestää hetken.

Onnea arvontaan!

Kuvan lähde: http://www.multimediagames.com/games/loteria